SOCIAL MEDIA

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulutunnelmia

 Maha täynnä kaikki jouluherkkuja, joten nyt on hyvä aika tulla päivittelemään joulukuulumisia tänne blogin puolelle! Eilinen aatto vietettiin kotosalla omalla porukalla aika perinteisissä merkeissä; katseltiin Joulupukin kuumaalinjaa, syötiin riisipuuroa, käytiin hautausmaalla viemässä kynttilöitä, syötiin itsemme ähkyyn jouluruuilla, saunottiin, kylvettiin ja availtiin lahjat :) Täytyy sanoa, että samanlainen kuvio on toistunut kyllä niin monena jouluna kuin vain jaksan muistaa, mutta musta se on kiva juttu, sillon se aatto tuntuu oikeasti joululta :)


Lahjapaketeista paljastuikin mitä ihanimpia yllätyksiä! :) Joten kiitos kaikille ihanille ja rakkaille ihmisille muistamisesta :) Tänä vuonna kaikki lahjat olivat käytännöllisiä, josta olen kyllä todella iloinen! Ja vaikka nyt omaan kotiin olenkin muuttanut, ei lahjat rajoittuneet pelkästään koti-aiheen ympärille, vaikka erittäin kiitollinen olin siitä, että sain esimerkiksi keittiötarvikkeita, joita olin toivonut, ettei niitä joulun jälkeen tarvitse enää itse lähteä etsimään :D


Viime vuosina mulle on alkanut tulla lahjojen kanssa sellainen olo, et odotan enemmän, että mitä muut tykkäävät mun antamista lahjoista sen sijaan, että odottaisin kuumeisesti, mitä itse saan lahjaksi. Joku aikuistumisen merkki minussakin siis :D Antamani lahjat saivat kyllä positiivisen vastaanoton ja olin onnistunut kutomaan jopa villasukista oikean kokoisia! Tosiaan, täksi jouluksi tein viidet villasukat, joista viimeisiä väänsin vielä maanantaina, joten päätin, että ihan vähään aikaan en ole aikeissa neuloa sukkia..


Joulupäivä on sujunut leppoisasti telkkaria katsellen, pelaillen ja syöden. Hassua, että joulun aikana lähetetään valtavasti elokuvia ja muita ohjelmia, joiden lisäksi antennitalouksiin annetaan joululahjaksi vielä lisäkanavia. Eihän kaikkia ohjelmia voi millään keritä katsomaan, koska ei koko joulua huvita ruudun edessäkään viettää! Noh, ainakin aina on katsottavaa, jos tekemisen puute yllättää :D

Innostuimme myös pitkästä aikaa pelailemaan koko perheen voimin ja päädyimme isän ja äidin suureksi riemuksi Piirrä&arvaa -peliin. Ainakin isin kommentti pöydän viereen istuessa osoitti heidän valtavan innostuksensa "Voi ei, tätäkö me pelataan?". Lopulta meillä oli kuitenkin hirmu hauskaa ja totesimme, että piirtäjän lahjoilla on kovin vähän tekemistä pelin voittamisen kannalta :D


 Tässä vielä hieman asua eiliseltä :) Jostain syystä kuvat eivät meinanneet millään onnistua, joten tässä tämä lähes ainoa julkaisukelpoinen otos nyt sitten on. Mekon olen ostanut monen monta vuotta sitten, enkä enää edes muista mistä se on. Kuitenkin joka joulu kaivan sen kaapistani mustien, kuvioitujen sukkahousujen kaveriksi :) Kiva pukeutua välillä mekkoonkin, vaikka kotona olisikin vain oman perheen kesken!

Nyt täytyy kuitenkin lähteä etsimään hiusväripurkkia, koska äiti lupasi haiveneni tänään värjätä tumman suklaan ruskeiksi, saas nähdä, millaiset tulee! :)

-Emma-




lauantai 21. joulukuuta 2013

Laatuaikaa


Joululahjashoppailua, mummulassa vierailua, ajelua, rentoutumista, inttileskeyden loppumisesta riemuitsemista ja mukavaa yhdessä oloa; niistä on tämä viikko tehty! Tiistaina hyppäsin jo aamu seitsemältä junaan ja lähdin kohti Tamperetta. Äitini kanssa päätimme yllättää siskoni ja isäni, koska he luulivat minun tulevan kotopuoleen vasta illalla ja voin sanoa, että yllätys onnistui kyllä täydellisesti! :D

Siskoni tuli koulusta ja touhuili jotain omassa huoneessaan. Kävelin alakerrasta yläkerran eteiseen ja jäin siihen seisomaan, kunnes siskoni kääntyi ja tuijotti kuin aaveen nähnyttä suu auki ja alkoi hetki sen jälkeen kiljumaan :D Taisi se iskäkin säpsähtää, kun joku yhtäkkiä käveli portaita ylös, kun kotona ei pitänyt ketään muita olla!


Käytiin tänään Ellin kanssa ajelemassa ja poikettiin Linkosuolle kaakaolle ja porkkanakakulle :) On ihana viettää aikaa siskon kanssa, koska se on Joensuusta käsin vain kovin virtuaalista.. Mutta nyt kuitenkin huruuteltiin ympäri kylää ja vaikka lähtiessä olinkin hiukan kauhuissani, miten saisin manuaalivaihteisen auton pysymään käynnissä koko ajelun ajan, onnistuin siinä melko
 hyvin :D Autokoulun jälkeen olen siis ajanut lähinnä automaatilla ja viime kuukausien aikana en ole ajanut juuri ollenkaan, joten jo oli aikakin päästä rattiin! Ja lopulta onnistuin sammuttamaan auton vain pari kertaa risteykseen, joka todellakin on saavutus!


Mummulassakin olen kerinnyt käymään pariin otteeseen, aiemmin kun ehdin käydä siellä monta kertaa viikossa! Huomenna olisi tarkoitus mennä käymään myös mummilla, kummitädillä ja enoakin moikkaamassa, joten kyllä sukulointia riittää aina, kun tulee tänne päin käymään! :D Kavereita tietenkään unohtamatta, joista olen ehtinyt nähdä vasta yhtä ihanaa tyttöä, mutta vielähän tässä on lomaakin jäljellä! :)

Lueskelin pari päivää sitten Annin blogia, jossa hän hehkutti inttileskeyden loppumista, enkä voi väittää, ettenkö hymyillyt itsekin torstaina kuin Naantalin aurinko! 347 yötä inttileskeyttä on takana ja hienostihan siitä selvittiin :) Kyllähän se aluksi kuulosti aika paljolta, mutta yllättävän nopeasti se aika (ainakin täällä siviilissä) menee ja nyt voin jo hymyillä, kun vastaan tulee varusmiehiä armeijan vaatteissa, eikä iske vain epätoivo jäljellä olevista aamuista :D

 

Tänä vuonna joulu ei taida näyttää näin ihanan talviselta, mutta joulu se on kuitenkin! :) Tänään Ellin kanssa mietittiin, että ollaan varmaan kasvettu aikuisiksi, kun lahjojen antaminen tuntuu jännittävämmältä kuin niiden saaminen :D Toki kyllähän meissä sisällä asustaa se pikkulapsi, joka tykkää paketteja availlakin ;) Kuitenkin itse nautin eniten siitä joulun tunnelmasta, yhdessä olosta, kynttilöistä, tuoksusta ja muusta mukavasta :)

Mikä on teistä parasta joulussa? :)

-Emma-
 https://www.google.fi/search?q=musta+joulu&client=firefox-a&hs=d7n&rls=org.mozilla:fi:official&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=Iea1UvDJDMmoyAP92IHYCw&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1525&bih=714&dpr=0.9#q=snow+finland&rls=org.mozilla:fi:official&tbm=isch&facrc=_&imgrc=OaRicZrAcqOytM%3A%3Bwr74tVOe71iHzM%3Bhttp%253A%252F%252Fwww.cartinafinland.fi%252Fen%252Fimagebank%252Fimage%252F68%252F68793%252Fsnow%252Bladen%252Btrees%252B-%252Bforest%252Bin%252BKoli%252C%252BFinland%252B68793.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fwww.cartinafinland.fi%252Fen%252Fpicture%252F68793%252Fsnow%252Bladen%252Btrees%252B-%252Bforest%252Bin%252BKoli%252C%252BFinland.html%3B600%3B458

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kuulumisia!


Loma! Kaksi tuntia sitten raapustin vihon viimeiset kirjaimet kuviksen tenttipaperiin ja vapaus koitti! Tosin, lomafiilistä varjostaa ihan hitusen se ajatus, että tämä kämppä kaipaa siivousta, koska täällä vallitsee pienoinen katastrofikaaos. Toisaalta, onhan tässä vielä monen monta tuntia aikaakin siivoilla :D

Kuvat ovat reilun viikon takaiset, kun pääsin Antti Tuiskua kuuntelemaan Tamperetaloon! :) Varattiin ystäväni kanssa liput jo yli puoli vuotta sitten ja sovittiin, että missä ikinä asutaankaan kyseisenä viikonloppuna, me mennään istumaan sinne saliin. Siitä olikin jo aika pitkä aika, kun viimeksi olin Tuiskun nähnyt, joten oli kyllä hieno konsertti :)

Kaikki vaatteet on lainattu ihanaisen siskoni kaapista!
Nyt kun siellä mietit, että "voi ei, Antti Tuisku", niin ymmärrän kyllä sua. Istuttiin ystäväni kanssa siellä konserttisalissa ja katseltiin ympärillemme ja siellä oli monenmoista tallaajaa; violetteja hiuksia, Antti Tuisku -tatuointeja, hullua sekoamista yhdestäkin kuvasta, rauhallisia aikuisia, jotka olivat "tulleet lastensa takia konserttiin", vanhuksia, lapsia, nuoria, sekopäisiä kännykän naputtajia, iloisia mukanalaulajia, lista jatkuisi vielä aika pitkäksi. Antti-fanit lienevät stereotypisoituneet omalaatuisiksi :D


Vielä viimeiset joululahjat on hankkimatta, joten varmaankin täytyisi alkaa vilkuilla kauppojen sivuja, jotta saisin kruunattua tämän vuoden lahjat jollain pikkuruisella jutulla :) Enää ei ole montaa yötä jouluun ja vielä vähemmän öitä on siihen, kun inttileskeys päättyy; nimittäin tj3!

Oletteko itse löytäneet jo kaikki joululahjat ja onko paljon jouluvalmisteluja vielä tekemättä? :)

-Emma-
perjantai 6. joulukuuta 2013

Girls just wanna have fun!

Olipas ihanaa nähdä niin monta vanhaa (mutta nuorta ;)) ystävää kerralla pitkästä aikaa! Lukioaikaisella kaveriporukalla kokoonnuttiin ystäväni luokse yhdistettyihin tupareihin ja pikkujouluihin vaihtamaan kuulumisia ja viettämään aikaa yhdessä :)

Ilmeisesti ollaan tultu vanhoiksi, kun ensimmäinen kysymys paikalle päästyämme oli, että saako itsenäisyyspäivän vastaanoton laittaa taustalle pyörimään :D Siinä se pyöri samalla kun kymmenen tyttöä kailotti kuulumisiaan yhtä aikaa! Tarjolla oli hirmuisesti hyvää ruokaa ja maha pullollaan kirjoittelen tätäkin postausta kotisohvalta. Osa jaksoi vielä lähteä bilettämään Tampereen yöhön, mutta oma tanssijalka ei ollut tänään tanssituulella.


Tässäpä kaikki ihanat tytöt, joita kaikkia ei ole tullut nähtyä ylppäreiden jälkeen laisinkaan, joten ihan huippua, että yhtä lukuunottamatta pääsimme kaikki paikalle! :)


Huipuinta tupari-pikkujouluihin valmistautumisessa oli se, että äitini ja siskoni ilmoittivat, että voivat meikata mut! Ihanaa, ei tarvinnut kuin istua ja muut hoitivat laittautumisen :D Lisäksi oli kiva nähdä, että rajaukset silmissä eivät näyttäneet niin järkyttäviltä kuin joskus aiemmin! Meikki ei valtavasti erotu kuvissa, mutta itse tykkäsin siitä kovasti ja epäilen, että jatkossakin tulen erilaisia muunnelmia siitä käyttämään :)


Rajausten lisäksi luomen sisänurkkaan laitettiin valkoista ja liikkuvalle luomelle sitten tummaa violettia, aikalailla tuon paidan sävyistä, joten se sointui aika hyvin yhteen paidan kanssa! Lisäksi Elli lainasi vaaleaa huulipunaa, jolla sai tosi vaaleat huulet! :)

Tietenkin arjessa nyt voi käyttää jotain neutraalimpaa väriä luomissa, kun alkaa meikkiä muuntelemaan, mutta tykkäsin kovasti, koska yleensä en ihan hirveän vahvasti meikkaa. Meikkipohja, ripsiväri ja kulmakynä ovat ne arkikäytössä olevat, joten ei hirveän erikoinen. Välillä on kuitenkin kiva kokeilla jotain ihan uutta! :)

-Emma-
keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Ostokset

Viikonloppuna sain vihdoinkin kuvat uusista löydöistäni, kun Elli otti kameran käteensä. Se huonopuoli yksin asumisessa kyllä on, että kaikki asukuvat ja ostoskuvat pitää ottaa viikonloppuisin, kun joku muu on ne ottamassa :D Tässäpä löydöt nyt tulevat :)


 Tämä paita löytyi BikBokista, kuten aiemmin kirjoitin, ja hintaa sillä oli vaivaiset 14,95. Kokeilin kyllä ensin mustaa ja valkoistakin paitaa, mutta kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti päädyin tähän väriin. Kaapissani ei yhtäkään tämän väristä vaatetta ollut ja mietinkin, onkohan se oikeasti sitten väri, jota päälläni voin katsella, mutta päätin ottaa riskin :)


Lisäksi löysin viikonloppuna mun vanhojen tansseihin ostetun korun korulaatikkoni uumenista! Tuntu heti jotenkin "juhlallisemmalta" (olihan meillä sentään pikkujoulut :D), kun oli tuo koru kaulassa!


Toinen löytöni oli JC:n valkoinen neule, joka sattui olemaan 30%:n alennuksessa! Olin sovitellut neuletta jo aiemmin, mutta en suostunut ostamaan sitä sen hinnan vuoksi :D Nyt sille jäi hintaa noin 24 euroa, joten kyllähän se sitten jo oli mukaan otettava :)

Pohdin kyllä sitä, onko neuleessa liian lyhyet hihat, kun koko on kuitenkin xxs, mutta sovittaessani xs:ää tajusin, etteivät hihat ole juurikaan pidemmät ja sitten vyötärön kohdalle alkoi muodostua pussi paidasta. Päädyin sitten pienempään kokoon, koska ainahan neuleet venyy! Tosin myyjän kommentti "se on vähän tollanen reilummin mitotettu, siks se xxs varmaan sopii siulle" oli kyllä mielenkiintoinen :D


Ryhti kuvassa on jotain sanoinkuvaamatonta, mutta paita tulee tässä nyt kuitenkin esiteltyä.. Lisäksi hiuksetkin näyttävät olevan perin hölmösti, mutta onneksi asia korjaantui, kun pääsin maanantaina ne leikkuuttamaan taas normaaleiksi! :) Ja koska Elli oli tosiaan kuvaamassa, sain kuvat myös mun koruista, jotka kulkee aina matkassa:


Kello on 18-vuotissynttärilahja siskoltani ja Argento 925 -ranneketju ylioppilaslahja poikaystävältäni :)


Nominaton on alunperin joululahja mummulta, mutta vuosien saatossa aika monetkin ovat ostaneet siihen paloja muistuttamaan itsestään :)

Nyt nukkumaan, koska huomenna olisi tiedossa Ideapark-kierros ja toivottavasti loput joululahjat!

-Emma-
sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pikkujoulut

Tänä viikonloppuna juhlittiin siis tyttöjen kanssa pikkujouluja, kun Elli ja Reetta tulivat perjantai-iltana Joensuuhun :) Perjantai-ilta tosin meni oikeastaan pelkästään siihen, että saatiin jotain syödäksemme ja päästiin nukkumaan, koska juna oli vasta iltamyöhällä täällä.

Lauantaina nukuttiin pitkään ja nautittiin vapaapäivästä ja ihanasta kiireettömyydestä! Oltiin päätetty lähteä shoppailukierrokselle Myyhyn ja siellä sitten vierähti tunti jos toinenkin :D Tarkoituksenani ei ollut erityisemmin shoppailla, koska viikolla olin käynyt jo pariin otteeseen ostoksilla, mutta kappas kappas, kyllähän sieltä mukaan tarttui sitten JC:n neule ja Onlyn T-paita, joista lisää myöhemmässä postauksessa :)


Illalla päätettiin sitten alkaa leipomaan pipareita ja joulutorttuja. Keittiö onkin leipomisen jäljiltä kiitettävästi täynnä erilaisia nonparelleja, jotka koristeluvaiheessa vierivät pitkin poikin lattia.. :D Joka tapauksessa leivonnaiset onnistui hyvin, mutta koska Amarillossa olimme ahtaneet mahamme täyteen herkkuja, ei leipomuksia kukaan jaksanut vielä lauantaina syödä!

Joulutortuista täytyy kyllä sanoa sen verran, että en suosittele ostamaan Sunnuntain torttutaikinaa. Se ei kertakaikkiaan kohoa ja tortut näyttävät paiston jälkeen kovin lättäniltä!

Illan kuningasidea oli varmastikin saunominen: asunnossani on sauna, mutta lauteet ovat maksimissaan metrin mittaiset. Päätimme tietenkin kaikki ahtautua yhdessä saunomaan, joten läheisyys lämmitti sitten kiuasta enemmän :D


Ihanaa, tytöt halusi katsoa jonkun ihanan romanttisen komedian! Lysähdettiin sohvalle vieretysten ja alettiin katselemaan LOL:ia. Vaikka edellisestä katselukerrastani ei ollut vielä kovinkaan kauaa, täytyy sanoa, että se on kyllä niin söpöilyleffa, että auttaa pahimpaan rakkaudennälkään. Tai sitten vain pahentaa sitä entisestään!


Viikonloppu on yllättävän lyhyt aika ja olisi tytöt voineet vielä pidempäänkin viipyä! :) Sunnuntaina päätettiin kokkailla kanapihvejä, pippurikastiketta ja perunoita salaattien kera ruuaksi. Aloin käristellä pihvejä pannulla, kunnes Elli tulee huomauttamaan, että kämppä alkaa vaikuttaa aika savuntäyteiseltä. Itsehän en koskaan muista avata ikkunoita paistaessani jotakin, enkä ollut muistanut tälläkään kerralla, joten tuuletusyrityksistä huolimatta kiitettävä paistetun kanan tuoksu jäi leijailemaan asuntoon.. :D

Ihana viikonloppu meillä kuitenkin oli! :)

-Emma-