SOCIAL MEDIA

tiistai 9. joulukuuta 2014

Luukku 9: Rakas Joulupukki


Ihan hirmuisen vaikeaa keksiä, mitä haluaisi joululahjaksi! Tuntuu, että tänä vuonna saan kaiken, mitä jouluksi haluan, kun saan viettää aikaa kaikkien rakkaiden ihmisten keskellä <3

Silti toiveita kysellään suunnalta jos toiseltakin, joten kollaasiin olen koonnut vain muutamia lahjatoivomuksia, joita olen ehtinyt kertoa niitä kysyneille. Parastahan on, että kertoo samoja toiveita monelle niin parhaimmassa tapauksessa jouluna on kolme samaa dvd:tä ja tsiljoona suklaarasiaa (jotka ei tosin mene lainkaan hukkaan ;)) Toivottavasti kuitenkin muutkin kommunikoivat lahjaostoksista keskenään kuin vain minä kaikkien kanssa; ensimmäisenä jouluna, kun olin ostamassa Mikolle joululahjaa, joutui Mikon veli koluamaan Mikon kirjahyllyt läpi ja kyselemään kaikilta, etteihän kukaan ollut ostamassa samaa lahjaa!

Toivelistalla olisi siis polvisukkia, vartalovoide sekä suklaata! Kameran putki löytyy listalta myös, sillä olen haaveillut putkesta jo yli vuoden. Olisi ihana ottaa maisemakuvia myös sellaisilla hetkillä, kun tavallisen objektiivin zoomi ei kerta kaikkiaan vain riitä ikuistamaan kauniita maisemia :)

Jokin äärettömän romanttinen ja siirappinen kirja olisi myös mukavaa vastapainoa koulukirjojen lukemiselle. Samoin uusin Salkkari-dvd on vielä hankkimatta, ja mikseipä jokin elokuva tai uusi sarjakin olisi mukava saada pakettiin kääräistynä :)

Kuvassa näkyvä koru edustaa vain koruja yleensä; ne eivät koskaan mene hukkaan! :) Ja tietenkin pehmokisut! Kissakuume, joka minulla on ollut jo aivan älyttömän kauan, jatkuu vain. Oikeaa kisua ei tähän kotiin saa vielä ottaa, enkä ehkä vielä haluaisikaan (kyllähän se kuitenkin syökin joka päivä..), mutta joku söpö kissapehmo valloittaisi varmasti sydämeni!

Mitä teidän joululahja-toivelistoiltanne löytyy? :)


P.S. Muistakaa arvonta!

2 kommenttia :

  1. On toi hassua, kun ei millään keksisi mitä sitten oikeasti joululahjaksi haluaa, itsekään en ole hirveästi edes ajatellut sitä! Onhan se mukavaa saada aina jotakin pientä ja yllättävää mutta silti vain se joulun fiilis ja yhdessäolo on kivointa. :) Ainiin pakko vielä sanoa, että kun mainitsit vartalovoiteen, niin juuri tuo tohon kollaasiin laittamasti bodyshopin vartalovoi on ihan huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta! Ja varsinkin, kun ite asun ihan eri puolella Suomea, niin tuntuu lahjalta, että on koko viikko aikaa olla yhdessä! <3 :) Juu, tuo vartalovoi on jotain niin ihanan tuoksuista ja tuntuista, ei sanat riitä kuvaamaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)