SOCIAL MEDIA

tiistai 26. toukokuuta 2015

Miksi lomalla ei saa syödä jäätelöä tai juoda kaloripommeja

Saako lomalla syödä rannalla ranskiksia ja ryystää Margaritoja aurinkotuolissa? Haittaako, jos ainoa liikunta päivän aikana on siirtyminen hotellihuoneesta aurinkotuoliin ja polskuttelu uima-altaassa? Onko pakko etsiä kotiruokaa valmistava ravintola ruokailupaikaksi, vai voiko vain tilata Americanan allasbaarista ja nauttia siitä täysin siemauksin?


Pienoista hämmennystä aiheutti Fitnesspäiväkirjat, joissa yksi neitokaisista ihmetteli lomamatkallaan, että miten ihmeessä ihmiset voivat mutustaa ranskiksia rantabaareissa ja kitata viinaa auringon lämmössä. Hämmennyin, sillä en varsinaisesti koskaan ole ajatellut, että lomalla elettäisiin samalla tavalla kuin kotosuomessa arkipäivinä. Tosin, en ole myöskään koskaan noudattanut minkäänlaisia ruokavalioita tai tavotellut kisakuntoa, joten ehkä siinä mielessä en voi asiaa kommentoida. Jäin kuitenkin miettimään, että voiko tiukkojen ruokavalioiden kanssa oikeasti elää koko elämänsä - myös kesäisin, juhlapyhisin ja monta vuotta vanhempana?


Miten tarkkaa ruokavaliota noudattavat ihmiset selviävät kohta koittavista valmistujaisista, häistä ja joka puolella tönöttävistä jäätelökioskeista? Kokeilin yhdessä vaiheessa sitä, että teen eväät aina itselleni valmiiksi seuraavaksi päiväksi, jotta jaksan koulussa ja töissä, mutta voi taivaan taatelit siinä oli kamala homma - ja se alkoi tympiä hyvin äkkiä! Kokeilin keväällä myös noudattaa ruokavaliota, jonka avulla luvattiin, että aineenvaihdunta paranee ja lihakset kehittyvät nopeammin. Joka päivä samaa ruokaa - ei kestänyt se ruokavalio meinaan puoltatoista viikkoa kauempaa.


Ihailen kyllä ihmisiä, jotka pystyvät noudattamaan ruokavalioita, eivätkä kyllästy puputtamaan sitä kuivaa kanaa ja kaurapuuroa - saati sorru herkkuihin. Kuitenkin paljon paljon suurempi ihailu minulla on henkilöitä kohtaan, jotka pystyvät syömään terveellisesti ja monipuolisesti ilman, että jokaisen pakkauksen kääre pitää säästää vain siksi, että voi laskea, kuinka monta kaloria on syönyt. Alkuunkaan en ymmärrä, miten kenelläkään on aikaa laskea jokaisen päivän syödyt kalorit kymmenien - jopa ykkösten - tarkkuudella. Kyllä ihan "tavallisella" syömisellä on ihmiset saaneet hyviä tuloksia tänäkin päivänä.


Alkuperäinen pointtini oli kuitenkin siinä, että miksi elämästä ei saisi nauttia välillä? Etenkin ulkomaanmatkoista ihmiset ovat usein maksaneet itsensä kipeäksi, joten miksei edes lomalla saisi unohtaa sitä kaikkea niuhotusta kaloreista ja riittävistä määristä sitä ja tätä ja tota? Samaan kastiin kuuluu valmistujaiset, syntymäpäivät ja grillikestit ystäväporukalla. En osaisi kuvitella itseäni - tai etenkään itseäni - raahaamassa omia eväitä valmistujaisiin, joissa muut maistelevat voileipäkakkua ja vanilijapullia. Ajatus tuntuu melkoisen huvittavalta, mutta totta kai varmasti jos fitness on ihmisen ammatti, niin pakko se lienee raahata mukana omat rahkat.

Mutta kaikki ihan tavalliset treenaajat? Onko se nyt oikeasti ihan niin tarkkaa? Haittaako, jos popsit yhden marinadissa kastetun kanavartaan grillikutsuilla? Joka päivä ihminen kuitenkin liikkuu määrällisesti eri verran, joten ihan varmasti myös energiaa kuluu toisina päivinä yhden vartaan edestä enemmän. Tietysti jokainen syö siten, miten itse kokee sen hyväksi ja oikeaksi, mutta haluaisin muistuttaa, että elämästä ja ruuasta on tarkoitus kuitenkin ennen kaikkea nauttia!


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Helpot ja maukkaat reseptit lisukkeeseen ja jälkiruokaan

Nyt löytyi keitetyille perunoille ja iänikuiselle lisäkepastalle maukas ja terveellinen vaihtoehto! Katselin Kaappaus keittiössä -ohjelmaa jokunen viikko takaperin ja sain inspiraation lähteä kokeilemaan itsekin ohjelman reseptejä - tietenkin hieman soveltaen, koska mitäs hauskaa kokkaamisessa muuten olisi, jollei lopputulosta täytyisi hieman jännittää?

Peruna-paprikalohkot


Tarvitset:
3 perunaa / syöjä
1 paprika / 2 syöjää
1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
pippurisekoitusta
valkosipulijauhetta
(suolaa; älä käytä, jos mausteissa on jo valmiiksi suolaa)


Ohje:
1. Pese perunat ja paprikat. 
2. Pilpo ne noin 2-3cm kokoisiksi paloiksi ja laita kannelliseen kippoon. Myös avonainen kulho ja leikkuulauta ajavat saman asian.
3. Kaada joukkoon öljy sekä mausteet, laita kansi päälle ja sekoita mausteseos perunoiden ja paprikoiden kanssa.
4. Kaada kaikki pellille ja anna paistua 225 asteessa noin 30 minuuttia.

Toimi hyvin esimerkiksi kanavartaiden ja naudanlihapihvien kanssa. Varma ja helppo herkku vaikkapa kesäksi grillikesteille!


Vaikkapa jälkiruuaksi peruna-paprikalohkoille toimii hyvin omenalastut. Makeanhimo pääsi yllättämään, mutta koska olin päättänyt, etten napsi karkkeja tai jäätelöä, päätin kokeilla, veisivätkö uunissa paistetut omenaviipaleet makeannälän pois. Ja toimivathan ne oikein hyvin!

Omenalastut


Tarvitset:
2 omenaa / syöjä
kanelia


Ohje:
1. Pese omenat ja pilpo niistä viipaleita.
2. Asettele viipaleet pellille tasaisesti ja ripottele kanelia niiden päälle.
3. Paista uunissa 200 asteessa noin 20-25 minuuttia.
4. Tarjoile lämpimänä.


Omenalastut veivät hyvin makeannälkää pois ja olivat ne huomattavasti terveellisempi vaihtoehto kuin karkit - tai kauraomenapaistos, josta haaveilin kovasti juuri sinä iltana..

Helppoja ja yksinkertaisia ohjeita, ei vaadi paljon ajatustyötä - saati aikaa. Valmistuvat nopeasti ja maistuvat maukkailta. Eikun kokeilemaan!

Onko teillä joitain hyviä, nopeita ja terveellisiä lisuke- tai jälkiruokavinkkejä? :)


torstai 21. toukokuuta 2015

Miten valmistaudun luokanopettajien soveltuvuuskokeeseen?

Mitä luokanopettajilta halutaan ja vaaditaan? Pitääkö pukeutua jakkupukuun ja puhua kirjakieltä? Mitä tehdä, jos haastattelutilanteessa ei osaa vastata johonkin kysymykseen? Soveltuvuuskoekutsut ovat tulleet hakijoille, ja useampikin on kysellyt minulta, miten soveltuvuuskokeisiin voisi valmistautua ja mitä niissä voidaan kysyä.

Luokanopettajilla - käsittääkseni myös esimerkiksi erityisopettajilla ja matematiikka-luokanopettajilla - soveltuvuuskoe koostuu ryhmätehtävästä ja yksilöhaastattelusta. Ensimmäinen vinkkini on, että ole ajoissa paikalla, oikean luokan edessä. Vaatetuksella ei ole väliä; älä pue bleiseriä, jollet käytä sitä muutenkan. Valitse mukavat ja siistit vaatteet, joissa tunnet itsesi itsevarmaksi. Itselläni päällä oli sininen neule ja siistit farkut sekä iso sininen kaulakoru :)

Miten erotun joukosta?

Ryhmätehtävä

Omassa ryhmätilanteessani läsnä oli viisi ihmistä minun lisäkseni ja tehtävänämme oli erilaisia piirroskuvia ja yksittäisiä sanoja järjestelemällä laatia lista, jossa on tärkeitä seikkoja, joita tulee huomioida oppilaan opiskelujen tukemisessa. Kuten varmasti moni jo arvaa, arvioinnin kohteena eivät olleet muodostuneet ajatukset vaan käyttäytyminen ryhmätilanteessa.

#1 Ryhmätilanteessa ei kannata olla päällepäsmäri, mutta ei myöskään vetäytyä syrjään
Henkilö, joka ei ota muiden mielipiteitä huomioon, ei pärjää myöskään opettajan ammatissa tulevaisuudessa; miksi siis valita toiset lyttäävä ihminen koulutukseen? Opettajan ammatissa tarvitaan kuitenkin sosiaalisiataitoja niin oppilaiden, kollegoiden kuin vanhempienkin kanssa, joten tuo taitosin kuitenkin esille. Muut huomioonottava, puheenvuoroja käyttävä ja muille antava herättää varmasti arvioitsijoiden kiinnostuksen. Älä puhu päälle!


#2 Osallistu ryhmän toimintaan
Vaikka tiedätkin, että tehtävän lopputuloksella tuskin on juurikaan vaikutusta valituksi tulemiseen, keskity kuitenkin koko ajan ryhmän toimintaan. Esitä omia ajatuksiasi ja kuuntele muita.

#3 Rohkaise muita
Jos huomaat, että joku ryhmäläinen on ujompaa sorttia tai vetäytyy muusta syystä syrjään, kysy hänen mielipidettään ja kannusta häntä jakamaan ajatuksiaan. Aikoinaan opinto-ohjaajani myös neuvoi, että mikäli keskustelu lähtee täysin harhailemaan käsillä olevasta tehtävästä, ohjaa se korrektisti (kuten "Mutta niin, palaisimmeko tähän käsillä olevaan aiheeseen, ajattelin, että..") takaisin tehtävään. Nämä piirteet osoittavat kiinnostusta tehtävää ja muita ihmisiä kohtaan.

Muista, että olet ainutlaatuinen yksilö. Ole haastattelussa oma ihana itsesi!

Yksilöhaastattelu

Yksilöhaastattelu on se paikka, jossa sinulla on tilaa ja aikaa kertoa kaikki, mitä olet ikinä tahtonut arvioitsijoiden sinusta tietävän. Yksilöhaastattelussa arvioitsijat myös olettavat kuulevansa sinusta kaiken sen, minkä vuoksi heidän pitäisi valita sinut koulutukseen.

#4 Puhu asiallisesti
Sanomattakin lienee selvää, että kukaan ei kiroile tai puhu asiattomuuksia haastattelussa. Kirjakieltä ei tarvitse kenenkään puhua, mutta suosittelisin käyttämään selkeää yleiskieltä. Tämä siksi, että luokanopettajilta vaaditaan, että he osaavat puhua hyvää suomea. Jos tiedustelet haastattelijoilta, että "etsä bonjaa, mitä mä bamlaan sulle", voi olla, että ainakaan Rovaniemellä ja Joensuussa ei pysytä enää kärryillä. Lisäksi voisi olla kohteliasta tavattaessa ainakin teititellä haastattelijoita - tosin itse en teititellyt, sillä haastattelijat olivat kovin nuoria, eikä teitittely suju minulta moitteettomasti.


#5 Vastaa kysymyksiin rehellisesti
Älä lähde jaarittelemaan pitkästä kokemuksestasi lasten ja nuorten parissa, jos se rajoittuu muutamaan lapsenvahtikeikkaan teini-iässä. Liioittelu ei auta eteenpäin, mutta asenne näkyy kauas. Vaikkei sinulla olisi kokemusta lapsista ja nuorista työn merkeissä, voit kertoa, miksi haluat työskennellä juuri heidän kanssaan tai miksi sinulla ei ole kokemusta alalta (esimerkiksi pienellä paikkakunnalla ei ollut mahdollisuuksia nuorisotoimintaan). Haluaisin myös muistuttaa, että ellet tiedä, mitä johonkin kysymykseen voisi vastata, myönnä se rehellisesti. Ei kannata lähteä arvailemaan, koska viisas osaa myöntää, että ei tiedä jotakin - kaikkea ei myöskään tarvitse tietää.


#6 Esitä vastakysymyksiä
Keskustelun lomassa voi esittää kysymyksiä myös haastattelijoille. Tavallisesti he haastattelun lopussa viimeistään kysyvät, että mietityttääkö sinua joku, mihin haluaisit vastauksen. Pidä jokin kysymys hihassasi tätä hetkeä varten. Minulta ei kysytty tuota kysymystä haastattelun lopussa, mutta tiedustelin, saisinko kysyä heiltä jotakin ja he näyttivät ilahtuneilta oma-aloitteisuudestani. Kysyminen usein välittää myös kiinnostusta. Kysymyksen ei tarvitse olla mikään erityisen hieno, vaan voit kysyä jotain ihan yksinkertaistakin. Esimerkiksi "Mitä te arvostatte luokanopettajahakijassa?"tai "Millaista arkipäivän opiskelu on tässä yliopistossa?".


Myös mahdollisia kysymyksiä yksilöhaastattelutilanteessa on tiedusteltu minulta. Itse vieritin monta hikipisaraa valmistautuessani haastatteluun ja selatessani sen sata ja yksi nettisivua ja keskustelupalstaa läpi etsien mahdollisia kysymyksiä.

Kooten voin todeta, että yksilöhaastattelussa voidaan kysyä lähes mitä vain. Kysymykset vaihtelevat todella paljon haastattelijoista riippuen - joka on samalla myös hieman epäreilua, sillä haastattelusta muovaantuu helposti joko keskustelunomainen tapahtuma tai tenttaaminen riippuen kysymyksistä ja niiden haasteellisuudesta. Itselleni kysymyksiä esitettiin melko helposta päästä ja useimpaan kysymykseen pystyin vastaamaan ihan vain mielipiteitteni pohjalta. Mieti kuitenkin rauhassa ennen kuin vastaat, niin kiire ei ole, ettetkö ehtisi meittiä sanojasi - mutta älä mieti liikaa, ettei pää hajoa!


Kysymyksiä, joita minulta kysyttiin ja joita on kysytty tuttaviltani:

Miksi sinusta tulisi hyvä luokanopettaja?
Mitä haasteita näet koulumaailmassa?
Mitä harrastat ja miten harrastuksistasi olisi hyötyä tulevassa ammatissa?
Miten globaalistuva maailma vaikuttaa opettajana toimimiseen?
Kuinka monta kertaa olet valmis yrittämään koulutukseen pääsemistä?
Oletko työskennellyt lasten parissa?
Onko vanhempasi tai joku lähisukulaisesi opettaja?
Miten suhtautuisit koulukiusaamiseen?
Miksi haet juuri meidän yliopistoomme? Miksi et hae johonkin muuhun?
Olisitko valmis muuttamaan, jos saisit opiskelupaikan täältä?
Mikä sinua motivoi?
Millainen on hyvä opettaja? Millainen on huono opettaja, miksi?
Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua?


Kysymyksiin ei varmasti ole olemassa oikeita tai vääriä vastauksia, mutta niiden avulla saa varmasti käsityksen siitä, millainen haastateltava on ihmisenä ja mahdollisena opettajana. Neljäs kysymys nostaa varmasti monella karvat pystyyn, mutta jotkut haastattelijat esittävät näitä haastavampiakin kysymyksiä. Muista kuitenkin, että aina voi myöntää, ettei osaa vastata. Suurimmalla osalla tuttavistani on kuitenkin olleet rennot haastattelijat - minultakaan ei kysytty käytännössä mitään vaikeaa. Vaikeus oli lähinnä siinä, että osasi perustella vastauksensa.

Ennen haastattelua kannattaa myös selvittää mahdollisimman paljon tietoa yliopistosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista esimerkiksi sivuaineiksi. Lisäksi omasta mahdollisesta koulutusalasta kannattaa kalastella tietoja esimerkiksi ihmisten blogeista, yliopistojen sivuilta ja keskustelupalstoilta. Luokanopettajakoulutuksesta olen kirjoittanut aiemminkin; vanhoista postauksista voit lukea opiskelusta ja sen sisällöstä, ensimmäisestä viikosta yliopistossa ja motivoitumisesta pääsykokeisiin ja luokanopettajakoulutukseen :)


Tärkeää on, että tiedät, miksi juuri sinä haluat luokanopettajaksi, mitä olet valmis tekemään sen eteen ja kuinka kauan. Luokanopettajakoulutukseen ei päästä ensimmäisellä kerralla useinkaan sisään - tosin omalla vuosikurssillani on todella monia ensikertalaisia, joten sekään ei ole poikkeus. Keskimäärin koulutukseen päästään kuulemma kolmannella kerralla, joten ei huolta, jollei heti tärppää. Ja hei, varasijoiltakin voi päästä sisään! Itse pääsin varasijalta 8 sisään yliopistoon, mutta vielä sijalta 16:kin on napattu taitavia ihmisiä mukaan.

Muista olla oma itsesi soveltuvuuskokeessa, sillä se on sinun paras valttikorttisi! Tsemppiä jokaiselle pääsykokeeseen! :)

Ja hei, jos joku on tulossa Joensuuhun pääsykokeeseen, niin laittakaa ihmeessä viestiä blogiin tai sähköpostiin, mikäli tahdotte lisää vinkkejä, tukea tai vaikka opasteet yliopistolle! :)


lauantai 16. toukokuuta 2015

Trendivärit ovat laihoille, muut pysyköön mustassaan

Eihän kukaan ylipainoinen voi käyttää valkeita - saati vaaleansinisiä housuja -, koska ne vain korostavat jalkojen tukevuutta. Lisäksi olisi silkkaa huijausta myyjänä kannustaa mahamakkaroiden kanssa painiskelevaa ostamaan ihonmyötäinen kesätoppi tai sovittamaan trendikästä shortsijumpsuitia. Kireät, värikkäät ja trendikkäät vaatteet on tarkoitettu lähinnä laihoille ihmisille.

Värinä musta on armollinen peittäessään pahimmat liikakilot vaaleita vaatteita paremmin. Tietenkin myös löysät paidat ja housut auttavat löllyköiden piilottelussa. Mitä tukevamman lyylin vaatekaapista sitten löytyy? Mustia luottopaitoja ja -housuja, sekä kirjavia huiveja, joilla pystyy piristämään tummaa olemusta. Täydellistä, ei turhia ja huonoja vaatekappaleita.


Istuskelin KappAhlin sovituskoppiaulassa odotellen tuomaroitavia vaatteita, kun huomasin käytävän päässä keskustelevat naiset. Toinen naisista oli normaalipainoinen ja toinen hieman tukevampi, mutta ei missään nimessä lihava. Jälkimmäinen naisista sovitti valkoisia farkkuja, jotka oli ilmeisesti ostamassa kesän juhlia varten. Farkut istuivat naiselle hyvin ja omaan silmääni näytti, että niitä voisi hyvinkin käyttää kesäjuhlissa.

Makutuomarina ollut ystävätär kuitenkin katseli housuja arvioivasti ja totesi, että "onhan ne vähän tommoset". Hänen mukaansa housut eivät oikein istuneet ja takapuolessa oli liikaa löysää. Hyvä, etten pompannut tuolilta ylös peilaamaan omaa peppuani, johon päälläni olevat housut istuivat mielestäni yhtä hyvin kuin tämän valkoisia housuja sovittaneen naisenkin housut hänelle.


Ystävätär alkoi seuraavaksi vihjailevasti kysellä, että "Oletko ihan varma tuosta valkoisesta väristä, eihän niiden ole pakko olla valkoiset.. Mustat on myös hyvät kesän juhliin."
Ja minkähän takia hän ei saisi ostaa valkeita housuja, kun ne vieläpä kaiken lisäksi sopivat värinstä puolesta tälle naiselle? Tiedustelu jatkui vielä sillä, että "Käyttäisitkö niitä muuten sitten missään? Eihän niitä kannata ostaa, jollet käytä niitä sitten muuten." Tässä kohtaa alkoi kyllä tuntua jo pahalta, sillä minusta näytti, että nainen tykkäsi niistä housuista! Olisi tehnyt mieli kiljua, että osta itse mustat pöksyt ja käytä vaikka miljoona kertaa elämässäsi, mutta anna toisen ostaa valkoiset housut ja käyttää niitä aina vaikka vain spesiaaleissa tilaisuuksissa.


Totta kai vaatteita hankkiessa kannattaa miettiä, onko niille käyttöä muulloinkin kuin vain tilanteessa, joihin ne on suunnitellut laittavansa, mutta valkoiset farkut; missä niitä EI voisi käyttää? Nainen jätti lopulta farkut kaupan rekkiin ja lähti katsastamaan vielä muiden liikkeiden tarjontaa - toivottavasti ei kuitenkaan vain mustia sen takia, että kuvitteli valkeiden olevan huono valinta.

Miksi tietynlaisten ihmisten oletetaan käyttävän tietynlaisia vaatteita? Miksi mikroshortsit näyttävät "törkeältä", jos reidet ovat paksumpaa sorttia tai peppu on kovin suuri? Samalla tavallahan mikroshortsit paljastavat treenatummankin takapuolen ja reidet - eikä pepun esittely oikein sovellu kuin uimarannalle.


On surullista, että osa ihmisistä ei kehtaa ostaa vaatteita, koska kokevat, että ne ovat laihempien, lihaksikkaampien, isotissisempien, kapeavyötäröisempien tai leveämpilantioisten vaatteita. Totta kai osa vaatteista sopii paremmin tietynnäköisille ihmisille ja toiset toisennäköisille, mutta pääpiirteissään toivoisin, että jokainen hankkisi sellaisia vaatteita, joissa tuntee itsensä kauniiksi ja olonsa mukavaksi - ihan sama, onko väri valkoinen, musta, pinkki tai neonkeltainen.

On tärkeintä, että itse pidät siitä ja tunnet olosi hyväksi se päälläsi.

Oletteko törmänneet tilanteisiin, jossa joku käyttää "vääränlaisia" vaatteita tai ei osta jotain, koska se on tarkoitettu toisenlaisille ihmisille?

P.S. Hoikentaako se musta oikeasti; vrt. näiden kuvien mustia farkkuja valkoisiin nahkahousuihin ;)


tiistai 12. toukokuuta 2015

Elämäntapamuutos: tavoitteet

Tavoitteet ovat yksi kantava voima, jonka ansiosta elämäntaparemontit onnistuvat. Jollei tavoittele mitään, todennäköisesti ei ponnistelekaan niin kovasti. En halua asettaa itselleni liian suuria tavoitteita, sillä nautin tavoitteiden saavuttamisesta ja mikäli niiden saavuttamiseen menee liian kauan, saattaa innostus niitä kohtaan loppua. Välitavoitteet tietenkin helpottavat tätä tuskaa, mutta koetan asettaa tämänhetkiset tavoitteet siten, että niiden saavuttaminen on mahdollista ilman kymmeniä välietappeja.


#1 - Liikunnan ilon löytäminen ja säilyttäminen
Kiireisen elämän keskellä haluaisin, että liikunta ei tuntuisi pakkopullalta, jota on pakko harrastaa, jotta seuraavanakin aamuna mahtuu kävelemään ovesta ulos. Toivon, että liikunta tuntuisi harrastukselta, jonka parissa voi rentoutua ja iloita tekemisestä.

#2 - Energinen ja iloinen fiilis
Upeaa olisi, että liikunta antaisi lisäpuhtia arkeen ja juhlaan. Kun lenkillelähtö olisi hollilla, olisi hienoa ajatella, että "lähden lenkille, jotta vähän piristyn" eikä niinkään "olen niin poikki ja vielä pitäisi jaksaa lähteä lenkille". Ja monestihan urheilun jälkeen tulee todella energinen olo, joten toivon, että se tunne kantaa minua eteenpäin ja auttaa #1-kohdan toteutumisessa.


#3 - Litteämpi vatsa, kapeampi vyötärö ja kiinteämmät reidet
Tiedän, että vatsani on ollut joskus litteämpi ja reiteni eivät ole puskeneet toisiaan mikroshortseissa. Tiedän siis, että minun on täysin mahdollista saada ne takaisin, jos vain tahdon! Nämä ovat ehdottomat ongelmakohtani, joihin haluan panostaa liikunnalla ja ruokavaliolla.

#4 - Selkä- ja käsilihakset esiin
Selkää ja käsiä en pidä niinkään ongelmakohtina, koska kiinnitän enemmän huomiotani vatsaan ja jalkoihin. Olisi kuitenkin kiva, jos saisin vähän papua habaan ja selkälihaksia treenattua, jolloin myös ryhti paranisi.

#5 - Sokerista vieroittumisen
Tykkään  Rakastan sokeria kaikissa sen olomuodoissa! Suklaa, salmiakki, jäätelö, pullat, limpsat ja muut ihanat sokeriherkut vievät kieleni mennessään - joskus liian usein. Haluaisin oppia nauttimaan sokeria hillitysti eikä niin, että kun on tarjolla makeita herkkuja, lappaan niitä suuhuni sokerittomienkin päivien edestä! Ehkäpä pari kertaa viikossa on ihan riittävästi.


Ennen kaikkea haluan oppia syömään ja liikkumaan siten, että voin nauttia liikunnasta ja ruuasta hyvillä mielin. En halua minkäänlaisia kuntokuureja tai vastaavia, vaan haluan muutoksen, joka kantaa pidemmällekin. Mitä väliä, jos joskus syö herkkuja muulloinkin kuin herkkupäivinä? Ei maailma kaadu siihen, jos lepopäiviä kertyykin samalle viikolle kolme. Tärkeintä on, että liikkuu ja syö monipuolisesti sekä terveellisesti - ennen kaikkea nauttii elämästään!


Itse haluan nauttia elämästä - ja ruoka on osa elämää. En noudata tarkkoja ruokavalioita tai treeniohjelmia. Olen oppinut siskoltani, että treenatakin voi ihan ilman ohjelmia; tekee sitä, mikä tuntuu parhaalta ja huvittaa sillä hetkellä. Voin kertoa, että tuolla vinkillä treenaamisesta on tullut hurjan paljon miellyttävämpää! Esimerkiksi lihaskuntoa tehdessäni etsin aina jonkin valmiin ohjelman, jossa kerrottiin montako kertaa mitäkin liikettä tehtiin. Kun kokeilin treenata ihan vain fiilispohjalta, yllätyin, miten mukavaa kyykkäämisestä ja vatsalihasten tekemisestä tuli. Suosittelen kokeilemaan!

Onko teillä hyviä vinkkejä tavoitteideni saavuttamiseen; esimerkiksi sokerista vieroittumiseen? :)


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Elämäntapamuutos: tästä se lähtee!

Naperojumppaa, lastentanssia, yleisurheilua, koripalloa, zumbaa, lattareita, kuntosalia, penkkiurheilua, lenkkeilyä, rullaluistelua.. Vuosien varrella on tullut kokeiltua yhtä ja toista urheilulajia, joihin kiinnostus on säilynyt kuukausista vuosiin. Myös kiinnostus koko urheilemista kohtaan on vaihdellut eri aikoina totaalisesta tylsistymisestä suureen innostukseen.

Aiemmassa postauksessa kyselin, olisiko treenipostauksille tilausta ja sainkin positiivista palautetta, jonka siivittämänä päätin ryhtyä postailemaan aiheesta enemmänkin. Heti alkuun täytyy todeta, että Elli on ollut minulle suuri apu ja turva tässä blogin uuden suunnan hakemisessa. Ihailen siskoani koko sydämestäni; hän todistaa, että tahtomalla jotakin tekee todellakin toiveistaan totta. Hänestä näkee innostuksen treenausta kohtaan, hän omaa mielettömän itsekurin ja terveen suhtautumisen treenaamiseen ja syömiseen - ei voi kuin ihailla <3


Jotta treenipostauksia olisi mielekkäämpää seurata, valotan teille hieman taustaani liikkujana ja ruokailijana. Kuten alussa totesin, kiinnostus liikuntaan on vaihdellut suuresti eri aikakausina. Alakoulun puolella tykkäsin paljon liikunnasta; harrastin yleisurheilua kesän tai kaksi, pelasin hetken koripalloa ja lenkkeilin kaverini kanssa. Välitunnit kulutin leikkimällä pistettä, maanvalloitusta tai keinumasaa, joissa kaikissa sai mukavasti liikuntaa. Koin myös olevani ihan hyvä liikunnassa, mikä varmasti osaltaan vaikutti sen miellyttävyyteen.

takki Vero Moda / paita Vero Moda / housut Vero Moda / kengät Inspire / laukku tuliainen Espanjasta / huivi siskon kaapilta

Yläkoulussa huomasinkin, että "kaikki muut" olivat parempia urheilijoita ja oma kiinnostukseni hieman lopahti liikuntaa kohtaan. Koululiikunnasta en enää kummemmin perustanut, mutta vapaa-ajalla rullaluistelin satunnaisesti ja lenkkeilin lähes päivittäin, koska se oli minun ja ystäväni tapa viettää aikaa yhdessä; eihän juoruilu ja jalkojen liikuttaminen ole urheilua?

Lukiossa pari kurssia liikuntaa oli käytävä, joten ne käytiin. Vapaa-ajalla kävin tanssimassa lattareita kaverini kanssa, zumbasin siskoni kanssa ja satunnaisesti urheilin omatoimisesti. Sama meno jatkui oikeastaan yliopistossa, jossa liikuntatunneilla ei enää niinkään tarvinnut urheilla, vaan pääpaino oli taitojen opettamisen oppimisessa. Kuitenkin lenkkeily, lihaskunto ja pyörällä liikkuminen astuivat mukaan, mutta helposti sivuutin urheilun sillä verukkeella, että työt ja opiskelut veivät hirmuisesti aikaa ja energiaa - ja niinhän ne vievätkin.


Kun asuin kotona, söin terveellistä kotiruokaa päivittäin. Aamupalassa ei ole ollut koskaan kehumista, sillä yhden tai maksimissaan kahden paahtoleivän ahtaminen suuhun on vienyt helposti parikymmentä minuuttia. Koululounas koostui pääasiassa yhdestä näkkileivästä ja vesilaseista, joiden lisäksi mutustin iltapäivällä välipalapatukan. En yksinkertaisesti tykännyt kouluruuasta - ei sillä, että tänäkään päivänä erityisesti siitä pitäisin. Kotona söin kuitenkin herkullisen päivällisen ja illalla tukevan iltapalan. Herkkuja söin virallisesti paristi viikossa - salaa napsin namuja silloin tällöin.

Muutettuani omilleni, söin edelleen terveellistä kotiruokaa ja herkkuja silloin tällöin. Jossain kohtaa kuitenkin aloin ostaa useammin valmishamppareita iltapalaksi ja keksejä sekä karkkeja eksyi herkkukaappiin useammanin kerran viikossa. Salaattia olin vähän laiska väsäämään ja yhdessä vaiheessa tuntuu, että ruokana oli turhan usein ranskalaisia tai iltapalaksi nakkeja. Kun nämä epäterveellisyydet muutaman kerran viikossa yhdistetään siihen, että töiden ja koulun lisäksi liikunnalle ei riittänyt aikaa, alkoivat vanhat housut pikkuhiljaa tehdä jenkkakahvoja lantiolle.

Rakastan tuota tuliaisiksi saamaani laukkua, se on tosi näpsäkän kokoinen ja tosi kauniin näköinen! :)


Viime kuukausien aikana olen lähtenyt pikkuhiljaa remontoimaan ruokavaliotani, joka on nykyisin huomattavasti erilaisempi kuin esimerkiksi kouluaikoinani.

- Aamupalalla syön edelleen varmasti liian vähän, mutta parannusta on kuitenkin tapahtunut, sillä lautaselta saattaa löytyä kaurapuuroa tai ruisleipää paahtoleivän sijasta. Lisäksi viime viikkoina olen yrittänyt saada leivän päälle myös kurkkua tai salaattia, jotta ruokaan tulee hieman väriä.

- Lounaaksi olen pyrkinyt syömään edelliseltä päivältä jäänyttä ruokaa tai tonnikalalla höystettyä salaattia - ja ylipäätään tekemään salaattia niin paljon, että sitä riittää monelle aterialle, ettei koko ajan tarvitse olla pilppomassa kasviksia!

- Välipalaa en syö edes joka päivä, mutta olen pyrkinyt siihen, että se olisi esimerkiksi hedelmä tai leipä - välipalapatukoihin en ole koskenut enää vuoteen, koska huomasin sen piilosokerin määrän, mikä niissä piilee.

- Päivällisellä on lämmintä ruokaa ja salaattia. Terveellistä kotiruokaa; ei mitään hifistelyitä ja ruoka-aineiden laskemisia, vaan ihan tavallista ruokaa.

- Iltapalalla syön sitten varmasti ravintosuosituksia enemmän, mutta inhoan sitä, jos yöllä alkaa maha kurista! Leipää, puuroa, smoothien, hedelmän - joskus lauantaisin se valmishamppari.


Tällä hetkellä ruokailutottumukseni ovat ainakin omasta näkökulmastani parantuneet, mutta tietenkin petrattavaa on vielä. Liikunnastakin olen innostunut viime aikoina enemmän, joten siinäkin ollaan menossa parempaan suuntaan. En kuitenkaan halua ottaa tästä elämäntaparemontista minkäänlaista stressiä, koska sitten koko touhu muuttuu liian vakavaksi ja pakonomaiseksi, että siitä menee se ilo, mitä projektillani tavoittelen.

Seuraavissa postauksissa tarkoitus on kertoa teille hieman tavoitteistani, jakaa muutaman päivän ruokailut ja kertoa hieman treenailustani.

Löytyykö kohtalotovereita tai elämäntaparemontin onnistuneesti tehneitä lukijoita?




perjantai 8. toukokuuta 2015

Lapset laihdutuskuurille - pienestä pitäen täytyy varoa läski-löllykkää

Lastenvaateliikkeet pursuavat trendikkäitä jegginssejä, leopardikuvioisia huiveja ja Kiss me -printeillä koristettuja napapaitoja. Lapset puetaan aikuismaisiin vaatteisiin ja nopeasti naperot luulevat, että heidän tulee käyttäytyä muutenkin kuin aikuisten.

Eilen olin Ellin kanssa juoksemassa portaita ja treenailemassa alakoulun hiekkakentän laidalla, kun takaamme talsi kaksi noin 8-9-vuotiasta poikaa, jotka tokaisivat hiljaa toisilleen, että "tytöt on tekemässä iltajumppaa", joka nosti tietysti hymyn kasvoillemme. Koska pojat istahtivat rappusille höpöttämään, kuuntelimme sivukorvalla heidän juttujaan, kunnes loimme toisiimme järkyttyneen katseen.

- Mun pitäis alkaa kans tekeen aamujumppaa, tokaisi toinen pojista.
- Ai miks?
- En tiiä, ehkä vaan pitäis.
- Aijaa.
- Mun pitäis alkaa laihduttaan!
- Minkä takia?
- No en tiiä, X:kin laihduttaa. Ja Y myös.
- Niin muuten Z:kin!


Laihduttamaanko? Nämä hädintuskin metrin mittaiset pojat, jotka saisivat varmasti varpaat suuhunsa ja onnistuisivat muitta mutkitta pomppimaan rappuja vähintään yhtä kauan kuin minä. Erityisen mielenkiintoista oli, että kyseessä oli nimenomaan pojat, sillä tyttöjen keskuudesta löytyy enemmän kuin riittävästi esimerkkejä siitä, että laihduttaminen aloitetaan yhä nuorempana.

Usein omassa ikäluokassa on aina hyvin pienikokoisia ihmisiä ja hieman rotevampia kavereita, jotka erottuvat ulkomuotonsa takia helposti "keskimittaisista ja sopusuhtaisita" (ketähän nämäkin ovat..) kavereista. Aina löytyy joku, joka kokee olevansa läski ja tarvitsevansa laihdutuskuuria, vaikka ylimääräisiä kiloja ei olisikaan. Helposti kaikki puhe tuntuu liittyvän omaan ulkomuotoon ja siihen, miten sitä voisi muokata mahdollisimman paljon haluamaansa suuntaan.

mekko MyDoris / bolero Seppälä / leggingsit Nelly / kengät Bull Boxer / korut ja kello Guess, Argento, Nomination, Leijona (asukuvia nappaamassa oli Elli, joka ilmoitti, että voi työllistää itseään bloggaajien asukuvia räpsimällä Tampereen alueella, joten jos tarvitset jonkun korvaamaan jalustan, niin ta kontakt!)

Mistä lapset omaksuvat kaiken tämän laihduttamiseen, dieetteihin ja ulkonäön muokkaamisen liittyvän tiedon? Ainakin meillä naisilla on usein pakkomielteitä siitä, millainen oman kropan tulisi olla ja helpostihan paino- ja treenikeskustelut kantautuvat lasten korviin vanhempien suusta. En missään nimessä syyllistä laihduttavia tai treenaavia vanhempia, koska on hyvä näyttää lapselle esimerkkiä terveellisistä elämäntavoista. Ja vanhemmat eivät kuitenkaan ole se suurin tietopankki, sillä kauppojen lehtihyllyt ovat pullollaan lehtiä, jotka takaavat sinulle unelmiesi kropan. Kuntosalien mainoksia kuulee radiosta ja näkee televisiosta. Televisiossa myös joka kolmas ohjelma käsittelee treenaamista, laihduttamista ja terveellistä ruokavaliota. Ei ihme, että lapset omaksuvat laihduttamisen normaaliksi osaksi elämää.


Mutta miksi 8-vuotiaan tai edes 13-vuotiaan pitäisi laihduttaa? Ymmärrän, että Suomessakin joka kymmenes lapsi on ylipainoinen, mikä on heidän terveydelleen haitallista. Miksi lapsi pitäisi kuitenkaan laittaa laihdutuskuurille? Eikö elämäntapojen muuttaminen ilman tuota negatiivissävytteistä sanaa olisi paljon mielekkäämpää ja itsetuntoa tukevampaa?

Lapsen käsitys laihduttamisesta saattaa liittyä hullunmoiseen urheiluun, painonpudotukseen ja minimaaliseen ruokailemiseen. Ruokailussa ei ajatella niinkään sitä, mitä syödään vaan miten paljon syödään, mikä johtaa automaattisesti hankaliin tilanteisiin. Tiedän tapauksia, jossa laihduttaja on korvannut ruuat muutamalla karkilla, koska silloin ei tarvitse syödä määrällisesti paljon. Ravintoarvollisesti ja kalorimäärällisesti syödäänkin jo aivan liikaa ja väärin. Lisäksi älytön kuntoilumäärä ja halu laihtua paljon ja nopeasti voi johtaa syömishäiriöihin sekä muihin psyykkisiin ja fyysisiin sairauksiin.


Toivon sydämeni pohjasta, että eilen tapaamani pojat eivät ryhdy laihdutuskuurille kuten eivät myöskään lukuisat tytöt, joiden nään vellovan siinä ajatuksessa, että heidän pitäisi muokata kroppaansa kelvatakseen ympärillä oleville ihmisille.

Ihmisen pitää kelvata vain ja ainoastaan itselleen. Tosin välillä rajan vetäminen sen välille, ovatko tavoitteet omia henkilökohtaisia toiveita vai ulkomaailman painostuksesta syntyneitä pyrkimyksiä, on hankalaa. Olen miettinyt blogiani viime aikoina hieman enemmän ja tullut siihen tulokseen, että jatkossa blogissani tullaan näkemään enemmän treeneihin ja ruokaan liittyviä postauksia. En ole superurheilija ja olen oikeastaan vasta viime aikoina innostunut enemmän liikkumaan. Haluan kuitenkin omalla esimerkilläni näyttää, että nauttiakseen liikunnasta ei tarvitse omistaa fitness-kroppaa, pitääkseen itseään kauniina ei tarvitse miettiä muiden ihmisten mieltymyksiä ja iänikuisten laihdutuskuurien sijaan tärkeää on pyrkiä sellaiseen ruokavalioon, jota pystyy noudattamaan vaikka koko ikänsä - ei vain muutamaa viikkoa.

Mitä ajatuksia teissä herättää lasten laihduttaminen? Ja mitä tykkäätte siitä, jos blogiini tulee lisämaustetta treenailusta? :)


maanantai 4. toukokuuta 2015

Näin 500 kaloria kuluu vain jalkoja heiluttelemalla!

Ensimmäistä kertaa tänä kesänä pääsin sujauttamaan jalkani rullaluistimiin ja viilettämään ympäri kaupunkia nauttien auringosta, lämmöstä ja uusista luistimistani! Rullaluistelun kultakausi taisi olla 90-luvulla, mutta uusi aalto näyttäisi tulevan jo ensi kesänä - ja hyvä niin.

Olen mieltänyt rullaluistelun suhteellisen trendikkääksi lajiksi jo pienenä, joten olikin hassua, miten yhtäkkiä kukaan ei osannut rullailla eikä omistanut omia luistimia. Ensimmäiset luistimeni taisin saada jo alaluokilla, josta lähtien olen viihtynyt niiden päällä vaihetelevalla menestyksellä. Suurin ongelma on aina olleet lättäjalkani, jotka ovat kärsineet luistimessa kuin luistimessa, ja urheilun päätteeksi jalkapöytien sisäsyrjiä ovat koristaneet isot rakot.


Eksyimme Mikon kanssa Sportian loppuunmyyntiin ja katsellessani treenipaitoja ja pipoja Mikko oli löytänyt rullaluistinten poistomyyntipisteen - ja kuinka ollakaan, sinnehän minäkin riensin penkomaan ja sovittelemaan luistimia. Pettyneenä silmäilin laatikoiden kokomerkintöjä, sillä joko luistimet olivat auttamattoman pieniä tai aivan liian isoja. Koko 38 on loppu normaalisti jo kenkäkaupoissakin, joten miten olisinkaan voinut löytää loppuunmyynnistä sen kokoiset luistimet?

Muistelin kuitenkin, etteivät yhdetkään aiemmista luistimistani olleet olleet samankokoiset kuin sen hetkinen kenkäkokoni, joten päätin sovittaa 39:n luistinta, joka istui jalkaan täydellisesti! Luistin ei olisi voinut olla sopivamman kokoinen, ja kaiken lisäksi tuntui kuin jalassa olisi ollut aamutöppönen luistimen sijaan. Koska luistimet olivat -50% tarjouksessa ja ne tuntuivat mielettömän hyviltä, marssin luistimet kainalossa kassalle.


Tänä keväänä olen nähnyt jo todella monta rullaluistelijaa - samoin kuin rullalautailijaa - ja pohdin, onko tämä 90-luvun trendilaji tekemässä come backin. Omassa kaveripiirissäni vain muutama harrastaa rullaluistelua, mutta tiedän useammankin, jonka mielestä olisi hieno päästä kokeilemaan, millaista meno on pyörien päällä.

Ongelma kuitenkin piilee siinä, ettei monellakaan ole varaa tai halua investoida suuria rahasummia omiin luistimiin, jollei laji vaikka tunnukaan yhtään omalta. Laskettelua tai hiihtoa voi kokeilla huoletta vuokravälineillä ja joko todeta lajin omakseen tai inhokikseen. Rullaluistinten vuokrausilmoituksia sen sijaan en ole nähnyt yhtäkään. Selailtuani hieman nettiä, löysin joitain paikkoja - kuten Suomen Latu -, jotka vuokraavat tai ovat ainakin vuokranneet joskus luistimia. Kuitenkin melko niukkaa on tarjonta.


Luistimia löytyy monenlaisia; erilaisilla kiinnityksillä, kiristyksillä, renkailla ja vaikka millä, joten jokaiselle löytyy varmasti ainakin lopulta! sopivan kokoiset menopelit. Minullakin meni siihen useampi vuosi, mutta sitä iloa ja onnea, joka minut tänään valtasi, on hankala kuvailla! Monta kilometriä jalkoja heilutellen eikä yhtäkään rakkoa!

Parhaisiin ominaisuuksiin rullaluistelussa lukeutuu se, että sitä saa tehdä ulkona. Raitis ilma, ihanat rantaraitit ja lämmin keli houkuttelee yhden jos toisenkin asfaltille. Ehkä parasta tälläiselle perusliikkujalle on se, että rullailu ei tunnu urheilulta lainkaan! Lenkillä pystyy keskittymään kaikkeen ympärillä olevaan ja nauttimaan vauhdin hurmasta, joten kuntoilu tapahtuu siinä sivussa - ja samalla voi kulua useampi sata kaloria ihan huomaamatta.

Oletteko kokeilleet rullaluistelua ja millaista se oli? :)