lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kun pilkkuun asti nuokkuu, saa palkinnoksi saikkuu

Sairasloman hakeminen on vaikeaa. Milloin oikeastaan on niin kipeä, ettei voi mennä töihin? Entä, jos ei ole kuumetta, mutta olo on ihan kamala? Olenko parempi työntekijä, jos menen jalka kipsissä töihin, koska voin istua koko työpäiväni? Mitä jos sairastun ennen maanantaiaamun vuoroa, luuleeko työnantaja, että olen vain krapulassa?

Törmäsin eilen Ilta Sanomien uutiseen, jossa kerrottiin ihmisten hakevan sairaslomaa jopa sen vuoksi, että lomalla on ollut huono sää. Nuorten puolestaan kerrottiin hakevan usein sairaslomaa ykköspäiviksi juhlinnan vuoksi - eikä alkoholi ollut vähäisin syy myöskään kesälomien jälkeisiin poissaoloihin muunkaan ikäisillä. Kuten aina, myös eilen selasin kommenttiosion läpi ja sivistyinkin valtavasti; kommentoijien mielestä työnantajan ei kuuluisi joutua maksamaan saikkupäivistä, alle 35-vuotiaat naiset ovat epämotivoituneita työntekijöitä ja siksi ovat jatkuvasti sairaslomalla sekä osa on jopa valmiita irtisanoutumaan työstään, jotta pääsevät festareille viikonloppuna, kun sairasloman hakeminen ei onnistu.


Olen ollut nykyisessä työpaikassani töissä puolitoistavuotta ja tänä aikana olen ollut sairaslomalla muistaakseni yhteensä neljä päivää pahan flunssan ja vatsatautien vuoksi. Muistan, millaista oli ensimmäistä kertaa nykyisessäkin työpaikassa soittaa työnantajalle ja kertoa, että olen mahataudissa, eikä minusta ole tekemään töitä. Maailman luonnollisin ja ymmärrettävin syy, etten voi istua kassalla ämpärin kanssa tartuttamassa kanssaihmisiä, mutta silti tuntui jännittävältä käydä työterveydessä ja soittaa esimiehelle. Luurin päästä kuitenkin vastasi ymmärtäväinen ääni, joka toivotteli paranemisia ja käski olla murehtimatta siitä, etten voinut tulla töihin, kaikki sairastuvat joskus.

Viime joulun alla sairastuin todella pahaan flunssaan. Kuume ei noussut ja buranan ansiosta aamulla oli olo, että voin mennä töihin. Kun jaksoin kaksi päivää käydä tuossa kauheassa olossa töissä, työkaverit kysyivät jo kolmannen päivän aamuna minut nähdessään, että onko minulla kaikki hyvin. Silloin tajusin, että nyt olisi ollut varmasti parempi jäädä jo kotiin huilaamaan. En halunnut leikkiä mitään sankaria, joka tulisi töihin vaikka pää kainalossa, koska "kyllä sitä nyt aina sen verran jaksaa". Siksi pääsinkin aiemmin sinä päivänä kotiin ja seuraavat päivät makasinkin sitten kipeänä sängyn pohjalla.

En pidä siitä, että ihmiset tulevat kipeänä töihin. Ei ole ensinnäkään omalle terveydelle hyväksi tulla kuumeessa tai pahassa flunssassa töihin (ja tämä korostuu tietysti erityisesti toisilla aloilla kuten terveydenhuollossa), mutta ei ole myöskään kovin ajattelevaista tulla töihin tartuttamaan työkavereita samaan tautiin. En usko, että kukaan pitää ketään sen parempana työntekijänä, jos on 38 asteen kuumeessa töissä kuin että olisi kotona parantelemassa. Ja tiedättekö, ne jotka ovat kipeänä töissä, muistavat tuoda sen varmasti koko ajan esiin, koska he ovat niin hyviä työntekijöitä, etteivät jätä työpaikkansa muita työntekijöitä pulaan. Ainiin, mutta jos kaikki sairastuvat, sitten vasta ollaankin suossa.

Miten sitten suhtautua siihen, jos mahatauti oikeasti iskee sunnuntai-iltana? Toivon aina, etten sairastu "epäilyttäviin aikoihin", kuten lauantai-illan tai sunnuntaiaamun vuoroa vasten - enkä silloin maanantaiaamuna. Vaikka työpaikallani varmasti tiedetään, miten "kova juhlija" olen, en voi välttyä siltä ajatukselta, että joku kuvittelee minun rellestäneen koko viikonlopun ja jättävän siksi tulematta töihin. Varmasti tältä pallolta löytyy näitäkin ihmisiä, ainakin Ilta Sanomien kommenttiosion mukaan. Saikkua haetaan, koska onkin ehditty jo sopia menoja lauantaille tai festarit pukkaavat päälle juuri työvuoron kanssa samaan aikaan. Mutta miten kenelläkään riittää kantti valehdella, että on kipeä ja vieläpä ottaa vastaan sairaslomasta maksettu palkka?

Kommenttiosiossa ehdoteltiin, että työntekijän ensimmäinen sairaslomapäivä olisi palkaton, jolloin turhat sairaslomat kommentoijien mielestä häviäisivät. Tämä olisi reilua juuri näille valesaikkuilijoille, mutta ei heille, jotka oikeasti ovat kovassa kuumeessa tai selkäkivussa vuoteen pohjalla. Ja mistä heidät sitten erottaa? Onneksi ei tarvitse olla lääkäri, joka määrittelee, kuka oikeasti on kipeä ja kuka ei.

Yhtä kaikki, jokainen varmasti tietää, milloin oikeasti ei ole työkykyinen ja silloin olisiki tärkeää kuunnella tätä tuntemusta. Ei mennä töihin siksi, että kokee ansaitsevansa siitä lisäpisteitä eikä toisaalta hakea sairaslomaa, jos on vain tukka kipeänä viikonlopun festareista. Itse pyrin toimimaan aina sairasloma-asioissa mahdollisimman avoimesti ja kerron myös, mikä tauti vaivaa - vaikka jonkin aikaa sitten minulle selvisikin, että sitä ei kai olisi välttämätöntä edes kertoa, jos käy lääkärissä hakemassa sairaslomaa. Koen kuitenkin, että avoimuus ja rehellisyys molemmin puolin lisää luottamusta ja näin myös ymmärrystä sille, että joku saattaa ihan oikeasti sairastua vain maanantaiaamun aikaiseen vuoroon, vaikkei olisikaan ollut viikonloppuna järjestetyssä Ruisrokissa. En edes tiedä, ajattelevatko työnantajat näin monimutkaisesti kuin minä, mutta alakoulussahan se jo opetettiin; rehellisyys maan perii.

Mitä olette mieltä saikuttelusta? Milloin on aiheellista jäädä kotiin vai pitääkö aina mennä töihin? Ajatteleeko kukaan muu, että olisi epäilyttävää sairastua festariviikonlopun jälkeen?

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

"Siitä elämästä olisi hyvä vähän nauttiakin"

Ainakin viimeisen vuoden miulla on ollut tavotteita elämän joka osa-alueelle; koulussa mahdollisimman paljon kursseja suoritetuksi ja gradu valmiiksi, töitä edes vähän sopimustuntien yli, jotta rahaa jää asuntosäästötilillekin. Liikunnan saralla salilla käyntiä vähintään kolme kertaa viikossa ja lenkkeilyä päälle, ruokapuolella järkevää syömistä ja herkkujen karttelua. Näiltä osa-aluilta jäävä aika oli vapaa-aikaa, joka olikin ainoa aika, jolle minulla ei ollut tavotteita tai tarkkaa suunnitelmaa. Ja aloin kaivata sitä hetki hetkeltä enemmän.

Pyöräytin viime lukuvuonna 110 opintopistettä eli melkein tuplasti sen, mitä (mielestäni kylläkin alakanttiin) on yliopiston puolelta ohjeistettu. Kesäloman alettua kirjoitin gradun, joka on nyt viimeisellä kommentointikierroksella eli minun mielestä valmis palautukseen. Jo aiemmin olin päättänyt, että kun kesälomani starttaa heinäkuun 22. päivä, en koske mihinkään koulu- tai työjuttuun, joten gradun piti olla valmis ennen lomaa. Noh, hyvissä ajoinhan se valmistuikin, kun loman alkuun on vielä kolme viikkoa. Graduohjaajani sijainen sanoi minulle toukokuussa, että arvelinko oikeasti ehtiä tehdä graduni ennen lomaa, jonka perään hän totesi, että "toisaalta sie oot kyllä juuri sen tyyppinen ihminen, että saatat kyllä onnistuakin". Ja niinhän mie olen.


Juttelin työkaverini kanssa siitä, millaista hänellä on, kun pitää lukea pääsykokeisiin, käydä töissä ja yrittää vielä treenata siinä lomassa sekä huolehtia parisuhteesta. Kaiken myötätuntoni ilmaisun lomassa tajusin, että sellaistahan miun elämä on ollut jo yli vuoden päivät ja päätin, että nyt siihen on tultava oikeasti muutos. Mikon sanoin, täällä eletään vain kerran ja siitä elämästä pitäisi muistaa vähän nauttiakin.

Aloin miettiä, mistä kaikesta oikeastaan stressaan ja mitä kaikkea yritän suorittaa. Gradun valmistumisen ja yhden kesällä palautetun esseen lisäksi mielessäni kummittelee toinen essee, joka odottaa kirjoittajaansa sekä elokuussa olevat pari tenttiä. Tentteihin en voi kuitenkaan lukea vielä tässä vaiheessa kesää (koska joku on kyllä niin ulkolukija, että unohtuisi asiat elokuuhun mennessä..) ja esseen nyt voi kirjoittaa sopivan inspiksen iskiessä, ne ei ole miun vaikein osa-alueeni. Päätin kuitenkin, että jos sen esseen tänä kesänä kirjoitan, muuta en sitten tee koulun eteen - ajatus kirjoittamisesta houkuttelee nytkin, mutta samaan aikaan pohdin, että haluaisin joskus nauttia niistä vapaapäivistäkin ihan vapaapäivinä.





Toinen iso asia oli ruokailu ja liikunta. Suunnittelin aina sunnuntaisin valmiiksi seuraavan viikon sali- ja lenkkipäivät ja jos suunnitelmiin tuli muutos, tunsin syyllisyyttä siitä, etten toiminut suunnitelmani mukaan. Vielä alkukesästä olin päättänyt suorittaa liikunnan sarallakin ja karistaa kesäkiloja niiden keräämisen sijaan. Noh, nyt en ole karistanut enkä kerännyt, vaan pysynyt ihan samassa tilanteessa. Kuitenkin aina, jos erehdyin syömään extemporeena palan suklaata tai grillattiin grillitassuja ja halloumia paprikan ja kanapihvien sijaan, tunsin syyllisyyttä ja tuntui, että koko kiinteytyminen kariutuu siihen. Syömisestä tuli vain enemmän stressiä ja huonoa mieltä kuin iloa.

Juhannusviikolla hellitin kesäkilojen karistamisajatuksesta ja päätin, että syön kesän tasan ja ainoastaan fiiliksen mukaan. En tietenkään päättänyt, että alan popsia vain hampurilaisia ja litkiä siideriä, vaan päätin olla tuntematta syyllisyyttä siitä, jos kanapihvi nyt vaihtuukin joskus grillimakkaraan. Olen myös liikkunut vain fiiliksen mukaan, jos ulkona on satanut vettä, olen vaihtanut lenkin sukan neulontaan ja toisaalta lähtenyt salille silloin, kun aurinko paistaa kauniisti vain siksi, että on tehnyt mieli nostella puntteja. Ja tiedättekö mitä, miulla on ollut niin paljon stressittömämpi ja onnellisempi olo! En ole ollut huonolla mielellä siitä, että olen ottanut rennommin eikä vaakakaan ole kurmuuttanut minua löysemmästä otteesta.

Töiden suhteen minun ei ole tarvinnut stressata, vaan miulla on ollut tosi kiva kesä töiden parissa. Olen saanut tehdä paljon haaveilemiani aamuvuoroja sekä opetella uusia asioita työskennellessäni osastolla - ja olen saanut siellä myös paljon onnistumisenkokemuksia, jotka ovat vahvistaneet positiivista fiilistäni entisestään. Töitä on myös ollut riittävästi ja iltaisin on ollut mukavasti aikaa tehdä Mikon kanssa kaikenlaista, kun koulun ohella yhteinen aika jäi melkoisen vähäiseksi.

Tämä viikonloppu oli vapaata ja päätettiin jo etukäteen, ettei suunnitella mitään ohjelmaa, vaan mennään ihan fiiliksen mukaan. Onkin siis aamulla nukuttu todella pitkään, käyty kaupungilla kiertelemässä, ulkona syömässä ja harjoitettu valokuvaustaitojamme kauniissa kesämaisemissa. Uskaltauduin myös ensimmäistä kertaa rullaluistimille viime kesäisen kaatumiseni jälkeen. Eilen heitin talviturkin Kuoringalla ja innostuttiin myös suppailemaan ilta-auringon loisteessa. Olen neulonut villasukkia talvipakkasia varten samalla, kun on katsottu OC:ta ja hymyillyt niin paljon, että sillä energialla lämmittäisi koko Joensuun talot.

Ennen kaikkea olen ollut onnellinen ja nauttinut vapaa-ajasta. Parin viime viikon aikana olen ollut tyytyväisempi itseeni kuin pitkään aikaan. En ole tuntenut syyllisyyttä tai pakkoa tehdä joitain asioita. Olen hymyillyt ja tuntenut itseni rakastetuksi ja onnelliseksi. Peiliin katsoessa olen kiinnittänyt huomiota niihin asioihin, joista olen itsessäni tyytyväinen enkä niihin, joita haluan muuttaa. Niiden aika on sitten kesäloman jälkeen, juuri nyt haluan vain nauttia kesästä, elämästä ja stressittömyydestä. Voida hyvin, nähdä ystäviä, rullaluistella tuulettomina kesäpäivinä, harjaantua valokuvaajana, pussailla ilta-auringossa, ajaa kaupunkijunalla, kokkailla hyvää ruokaa ja suunnitella Tanskan matkaa. Kaiken tämän haluan tehdä kuitenkin fiiliksen mukaan ja hyvällä mielellä - nauttia elämästä täysin siemauksin rakkaiden ihmisten kanssa <3

Löytyykö muita jatkuvia suorittajia? Miten erotat vapaa-ajan työstä tai koulusta?

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Näitä asioita et tiennyt minusta - viisi fatkaa

Minut haastettiin kertomaan viisi faktaa itsestäni ja päätin tarttua Helzun lähettämään haasteeseen pikapuoliin. Monesti blogin kautta ihmisestä välittyy tietynlainen kuva, joten haluankin tässä viiden fatkan haasteessa kertoa teille itsestäni jotain sellaista, mitä postausten kautta ei välttämättä ole tullut esiin. Tästä se lähtee!

#1 Kuulostaa oudolle, en halua maistaa
Olen yksi maailman nirsoimpia ihmisiä, vaikka olenkin koittanut totutella uusiin makuihin. Heviosastolta valikoituu kuitenkin aina mukaan ne perinteiset salaatti, kurkku, tomaatti, omena, mandariini, viinirypäleet, banaanit, paprika ja valkosipuli, vaikka siellä olisi miten monta muutakin hedelmää ja vihannesta. Lihaosastolta kelpuutan vain suomalaiset lihat, joissa ei ole läskilöllykkää eikä marinadia - en voi sietää kumpaakaan suutuntuman ja maun vuoksi. En myöskään uskalla maistella kovinkaan usein omituiselta kuulostavia ruoka-aineita (kuten kikherne) enkä innostu mistään etikassa lilluvasta ruuasta. Enkä keitoista. Enkä maksaruuista. Enkä kasvisruuista. Mutta uskokaa tai älkää, on miulla näistä inhokeista huolimatta ihan monipuolinen ruokavalio!





#2 Nyrkkipyykin peseminen on tylsää
Olen todella laiska pesemään nyrkkipyykkiä! Käsinpestävät vaatteet saavat lojua pyykkikopassa niin kauan, kun kaapissa riittää muita käyttökelpoisia. Suosin myös esimerkiksi urheilurintsikoiden käyttöä, koska ne voi pestä pesukoneessa. En myöskään osta enää paitoja, jotka vaativat käsinpesua, koska ensinnäkin käsipyykin määrä lisääntyy ja toisekseen myttyyn rutisteltu sifonkipaita ei näytä kovin kauniilta kuivuessaan, vaikka sen olisi kuinka yrittänyt levitellä auki. Lopultahan nyrkkipyykin pesemiseen menee kymmenen minuuttia ja siinä ajassa pesee jo aika monta vaatekappaletta, mutta se aloittaminen..


#3 Mutta kun ei niille ole mitään paikkaa
Meillä on pieni koti. Hyvin pieni. Kun tulen töistä tai koulusta kotiin, reppuni on täynnä kaikenlaista tavaraa, mikä täytyy purkaa sieltä pois (paitsi, miten se eväskippo aina unohtuukin repun pohjalle..). Koska sohvan divaaniosa on kaikista lähin laskupaikka, levitän kaikki tavarat siihen ja siitä ne ajanmittaan kulkeutuvat omille paikoilleen - kaikille tosin ei ole edes paikkaa, kun tilaa on vähän. Näky ei ole erityisen esteettinen ja olenkin tietoisesti pyrkinyt vähentämään repun tyhjentämistä sohvalle, sillä siinä tavarat ovat sotkuisen näköisesti ja tiellä, kun yrittää asettua mukavasti sohvalle katselemaan televisiota. Olen kehittynyt, mutten vielä kymppiä antaisi suorituksestani!

#4 Minä voin auttaa
Sisäinen asiakaspalvelijani näyttäytyy myös muualla kuin työpaikalla. Jos olen yksin liikenteessä, saatan keskittyä bussissa, kaupungilla tai kaupoissa kuuntelemaan, mitä ihmiset puhuvat ja pohtivat. Jos joku on kovin eksyneen näköinen, mietin jo valmiiksi, miten neuvon hänet oikeaan paikkaan. Jos kaupassa on jokin tuote hukassa, mietin, miten voisin vinkata oikean paikan kanssa-asioiville. Useinkaan tosin en avaa suutani, mutta valmistaudun tilanteisiin ja toivon kovasti pääseväni neuvomaan, mutta ehkä olisi liian tunkeilevaa lähteä asiakkaana opastamaan toisia oikealle leipähyllylle.. Tosin työpaikallani kanta-asiakkaat tunnistavat minut myös siviilivaatteissa ja tervehdimme iloisesti toisiamme, vaikkemme oikeasti edes tunne - mutta näemmehän päivittäin, miusta on kiva moikkailla ja osoittaa ystävällisyyttä!


#5 Lempisarjani aikana ei saa puhua
Olen seurannut Salkkareista jokaisen jakson ja Uusi Päiväkin tulee hyvänä kakkosena seurannoissa. Ärsyttävintä mitä tiedän ohjelmia katseltaessa on, että joku alkaa puhua ohjelman päälle. Salkkarit kestävät 30 minuuttia ja tästä ajasta 10 minuuttia on mainoksia, eikö asiaa voi kertoa silloin? Tai jos pitää selittää, miksi joku tekee niin ja näin, kun kanssakatsoja ei ole seurannut sarjaa ja katsoo nyt vain tämän yhden jakson kanssani - miksi silloin tarvitsee edes tietää, mitä sarjassa tapahtuu? :D Okeiokei, sorrun tähän kyllä välillä itsekin katsellessani muiden lempisaroja.. En myöskään halua, että mainostauon jälkeen kelataan liian pitkälle, koska haluan kuulla kaikki vuorosanat. Jos kelaus menee pitkäksi ja joku ehtii sanoa jotain, miun pitää kelata takaisin kuullakseni kaiken - pelkään, että jotain oleellista menee juuri siinä puheenvuorossa ohi..

Viiden faktan -haasteeseen kuuluu myös haastaa viisi kanssabloggaajaa tekemään tämä sama, mutta olen viime aikoina haastellut niin paljon ihmisiä erilaisiin juttuihin, että nyt haasteen saa ottaa vastaan kuka ikinä haluaa! :)

Löytyykö siusta samoja piirteitä? Mikä kohta yllätti eniten?

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Suuntana Tanska

Tanska, kuulostaa hyvin Suomen tapaiselta maalta, jossa puhutaan ruotsia peruna suussa. Pikkuruinen valtio, korkea hintataso ja Pieni Merenneito -patsas, niistäkö on Tanska tehty? Tätä lähdetään selvittämään Mikon kanssa elokuun 8. päivä, kun meidän yhteinen kesälomamme alkaa!

Suunniteltiin jo alkutalvesta, että olisi ihana lähteä käymään jossain ulkomailla yhdessä kesälomalla. Ei kuitenkaan keskellä kesää haluttu lähteä minnekään aurinkorannoille Espanjaan ja pikkuhiljaa Tanska alkoi muodostua molempia kiinnostavaksi vaihtoehdoksi. Innoissamme aloimme suunnitella matkaa, mutta epäselvät lomakuviot lopettivat suunnittelumme melko nopeasti. Kun kesälomat sitten lopulta varmistuivat ja saimme kuin saimmekin viikon yhtä aikaa lomaa, päätimme aloittaa suunnittelun uudelleen!

Mietimme, mitä oikeastaan haluaisimme nähdä Tanskassa ja huomasimme, että perinteisten turistikohteiden lisäksi kiintoisaa on nähdä ihan vain uusi maa ja kulttuuri! Varasimme reissumme pari viikkoa sitten ja olemme täydennelleet sitä pitkin matkaa erilaisilla jutuilla. Lennämme Kööpenhaminaan keskiviikkona. Aluksi suunnitelmamme oli lentää Norwegianilla, mutta heidän lentonsa lähtivät aina aamulla kello 7.00 ja me kuitenkin ajamme edeltävänä iltana vasta Vantaalle, joten olisi kiva nukkuakin jossain välissä. Niimpä päädyimme Finnairiin, joka kuljettaa meidät puolen päivän aikaan Köpikseen - ja mikä parasta, Tanskassa kello on tunnin jäljessä, joten meille tulee ylimääräinen tunti matkaamme!

Kööpenhaminassa yövymme Scandic Webersissä. Luimme useita arvosteluja erilaisista hotelleista ja tämä osoittautui meille parhaaksi vaihtoehdoksi sekä sijainniltaan että hintatasoltaan. Webers sijaitsee siis rautatieaseman läheisyydessä ja sieltä on lyhyt kävelymatka kaikkialle. Kuulimme myös, että Kööpenhaminassa hotellihuoneet ovat tyypillisesti todella pieniä, mutta arvelimme, ettemme tule kuitenkaan viettämään lomaamme hotellihuoneessa, joten sen suuruudella tai pienuudella ei ole väliä. Otimme silti hieman tavallista huonetta isomman, jotta siellä mahtuu sentään vähän liikkumaan.

t-paita H&M / jakku VeroModa / farkut JC / kengät Nike / kuva Elli Vormisto
Mitä sitten haluamme nähdä Kööpenhaminassa? Ollaan googlailtu jo paljon erilaisia nähtävyyksiä Kööpenhaminassa ja kyselty siellä vierailleilta tuttaviltamme, missä kannattaisi käydä. Tällä hetkellä vierailulistallamme on Pieni Merenneito -patsas, Nyhavn ja Euroopan pisin kävelykatu Strøget. Lisäksi Tivoli voisi olla kiva kohde käväistä ihan vain kiertelemässä, ei niinkään laitteissa hurvittelemassa. Olen myös aina haaveillut näkeväni oikeita hiekkadyynejä, mutta niitä ei välttämättä Kööpenhaminan keskustassa ainakaan näe, mutta ehkä jossain vähän kauempana.

Ruokapaikkojakin ollaan katseltu jo etukäteen ihan vain huvin vuoksi, sillä eihän meillä ole muuta tavoitetta ruokien suhteen kuin maistaa Smørrebrødeja. Muistan, kuinka luin niistä ja Nyhavnin satamasta jo alakoulussa ympäristöopin kirjasta ja nyt pääsen vihdoin kokemaan ne! Minähän en varsinainen kulinaristi ole ruuan kanssa, mutta joskus on kiva kokeilla jotain aivan uutta :)

Tulen varmasti kirjoittelemaan reissusuunnitelmista lisää kesän edetessä, sillä olen tästä niin innoissani! Ihana lähteä ensimmäiselle vähän pidemmälle ulkomaanmatkalle yhdessä. Ja mikä jännittävintä, tämähän on todellinen omatoimimatka eli olemme varanneet lennot ja hotellit erikseen sekä katselleet juna-aikatauluja esimerkiksi kentältä keskustaan ihan itseksemme. Olen aina ollut valmiilla pakettimatkoilla, jotka ovat olleet oikein mainio ja hyvä valinta, mutta Tanskaan ei valitettavasti tehdä pakettimatkoja. Toisaalta, saadaanpahan kokemusta matkasuunnittelusta ja saadaan valita kaikki asiat itse - ja meille sopivaan hintaan. Muun muassa Tjäreborgilla olisi ollut suunnitella pakettimatka, mutta pelkkä kuljetus lentokentältä keskustaan olisi kustantanut yli 200 euroa - matkaahan on siis junalla noin 15 minuuttia. Että ehkä sittenkin parempi suunnitella itse!

Oletteko käyneet Tanskassa? Millaisia kokemuksia teillä on ja mitä suosittelisitte nähtäväksi? :) Olen innoissani lukenut ihanan Niinan blogia, jossa on kertomuksia Köpiksen reissusta, joten otan mieluusti vastaan kertomuksia ja suosituksia myös muilta :)

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ensimmäistä kertaa sup-lautailemassa

Sup-lautailu on todellinen elämys. Isolla eellä! Kuullessani ensimmäistä kertaa suppailusta, arvelin, etten tulisi koskaan pysymään laudan päällä saatika liikkumaan sen kanssa. Viime viikolla kuitenkin koitti elämäni tilaisuus päästä testaamaan suppailua. Kaikki suppailemassa käyneet olivat kehuneet lajin maasta taivaaseen, joten lähdin melko odottavin fiiliksin matkaan, sillä halusin tietää, mikä lajista tekee niin hienon.

Arctic Trainersin toimipiste sijaitsee Joensuussa Jokiaseman lähellä ja sieltä lähdimmekin suppailemaan neljäksikymmeneksi minuutiksi joelle valmentajan kanssa. Olin aika jännittynyt siitä, mitä tulevan pitää, sillä en ollut lainkaan vakuuttunut tasapainostani enkä taidoistani liikkua joella pikkuruisen laudan kanssa. Hyvien ohjeiden saattelemana kuitenkin pääsin laudalle aluksi polvilleni, sitten seisomaan ja lopulta jo harjoittelemaan erilaisia melontatekniikoita. Ja kyllähän mie ensikertalaisena pysyin siinä laudalla!




Uskaltauduin jopa hyppäämään laudalla sillä seurauksella, että kolmannella hypyllä lensin laudalta järveen! Märkäpuku suojasi onneksi kastumiselta, sillä en usko, että +10 asteinen vesi olisi ollut hyväksi vielä tähän aikaan kesästä. Laudalle kipuaminen kävi vaivattomasti ja pääsin jatkamaan suppailua. Käynti järvessä oli kuitenkin eduksi, sillä tippumisen jälkeen loppui jalkojen tutina ja pelko siitä, että entä, jos tipahdan - miksi pelätä sellaista, millä ei ole mitään väliä ja mistä ei aiheudu mitään harmia?

Joensuu näytti mielettömän kauniilta laudalta käsin! Vaikkei kuumin kesäpäivä ollutkaan, vihreät puut, kimmeltävä vedenpinta ja jokimaisemat näyttivät niin kauniilta. Olisin voinut meloa varmaan monta tuntia, kun vauhtiin pääsin, sillä tuntui, että joelta käsinkin Joensuussa riittää ihailtavaa. Eihän kaupunkia oikeastaan näe koskaan muualta kuin rannoilta eikä pikkuruisia saaria pääse kiertelemään, kun ei omista venettä. Sup-lauta tarjosi tähän todella hyvän välineen!









Olin myös niin iloinen siitä, ettei suppaillakseen tarvitse olla todellinen ammattiurheilija rautaisella tasapainolla, vaan ihan perusliikuntakyvyn omaava ihminen pysyy laudalla - ei siis koko- tai ikärajoituksia! Lisäksi laudalla pysyminen antoi huimasti itsevarmuutta ja onnistumisenkokemuksia, joita en vaihtaisi pois :) 

Kameraa miulla ei tietenkään ollut mukana, sillä ennen laudalle nousemista olin melko vakuuttunut, että tulen putoamaan useamman kerran jokeen. Postauksen kuvat Jarmo Laine otti kuitenkin ennen suppailun lopettelua, jotta sain hieman kuvia muistoksi tuosta ikimuistoisesta kokemuksesta. Suosittelen kyllä ehdottomasti myös muille ensikertalaisille opastettua suppailua, sillä en olisi itse osannut tehdä laudan kanssa varmasti yhtään mitään ja lopulta olisin jäänyt laiturille nököttämään peloissani ja pettyneenä. Ohjaaja kuitenkin on alan ammattilainen ja osaa neuvoa kaikessa tarvittavassa, jolloin tulee itsellekin turvallisempi olo ja homma lähtee todennäköisesti rullaamaankin paremmin.


Suppailusta jäi niin hieno fiilis, että innoissani selitin siitä vielä monta päivää tapahtuman jälkeenkin Mikolle ja ystävilleni - tein jotain sellaista, mitä en uskonut ikinä uskaltavani tai pystyväni tekemään. Nyt vasta ymmärrän, mitä tarkoitetaan elämyksillä liikunnan parissa. Ei sitä voi sanoin kuvailla, miten hieno kokemus tuo oli ja millainen polte jäi päästä suppailemaan uudelleen. Onnekseni Mikkokin pääsi työporukkansa kanssa testaamaan lajia eikä pitänyt hänkään sitä hullumpana, joten mennään tänä kesänä ihan varmasti uudelleen!

Ollaan selailtu erilaisia retkiä, joille aloittelijatkin voivat ottaa osaa ja Arctic Trainersilta löytyy monia erilaisia vaihtoehtoja. Lisäksi on harkittu ihan vain laudan vuokraamista kahdestaan tai sitten maanantaisin on kuulemma yhteissuppailua. johon pääsee mukaan pienellä rahasummalla ja sitten yhdessä porukalla suppaillaan pitkin jokea ja järveä. Tämä siis vinkiksi myös muille joensuulaisille!



P.S. Tämä ei ole minkäänlainen yhteistyöpostaus tai mainos, halusin vain jakaa miun äärettömän hienon kokemukseni teidän kanssanne ja kannustaa myös muita arkajalkoja kokeilemaan suppailua!

P.P.S. Vihdoinkin olen taas blogin parissa. Saimme eilen uuden koneen, joka mahdollistaa jopa tavallisen tietokoneen toiminnot.. Edellinen ei suostunut avaamaan enää edes yhtä kuvaa alle 10 minuutin latausajalla, niin oli turha yritääkään postailla :D

Oletteko kokeilleet koskaan sup-lautailua? Löytyykö muita elämyksiä liikunnan parista?

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Täydellinen päivä Kolilla

Oletteko koskaan miettineet, miten paljon melua, hälyä, kiirettä ja huisketta meidän ympärillä on päivittäin? Miten paljon keskusteluita ja juoksemista sinne ja tänne mahtuukaan jokaiseen päivään. Otettiin Mikon kanssa irtiotto arjesta viime lauantaina, kun minulla oli pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, jolle ei ollut mitään pakollisia suunnitelmia - meidän suunnitelma oli vain tehdä jotain kivaa yhdessä.

Niimpä nukuttiin lauantaiaamuna jopa puoli kahteentoista, minkä jälkeen suunnattiin auton keula kohti Kolia. Annoin Mikolle synttärilahjaksi Relax Spa -käynnin ja hän minulle nimipäivälahjaksi ruuat Grill it!:ssä ja lauantaina oli oiva päivä lahjojen käyttämiseen. Sää ei hellinyt meitä juurikaan, sillä kylmä tuuli tuiversi ja Kolilla oli vielä jopa lunta maassa! Onneksi oli kuitenkin riittävästi päällä, jotta oli mukavaa kävellä Ukko-Kolin näköalapaikalle ihastelemaan kaunista luontoa. En ottanut edes kameraa reissulle mukaan, vaan keskityin vain nauttimaan luonnonkauneudesta. Kännykällä tuli napsittua muutamia kuvia kyllä, mutta kamerasta en halunnut kantaa huolta tällä kertaa.



Luontokävely jäi kuitenkin melko lyhyeksi, sillä nälkä alkoi kurnia ja lilluttelu Relax Spassa houkutella kylmässä säässä kävelyä enemmän. Suuntasimme Grill it:n syömään ja hämmästelimme ravintolan tyhjyyttä. Pian kuitenkin selvisi, että Kolilla olikin paljon tapahtumia viikonloppuna ja lähes kaikki pöydät olivat varattuja. Ehdimme kuitenkin hyvin syödä ennen ihmisjoukkojen valumista ravintolaan. Ruoka oli oikein maukasta ja palvelu todella hyvää. Jotenkin tuli olo, että olisi ollut fiinimmässäkin paikassa syömässä, kun kaikki tarjoilut ja annokset oli suunniteltu niin kauniiksi.

Syömisen jälkeen ostimme liput Relax Spahan, jossa emme olleet koskaan käyneet. Olimme kyllä kuulleet, että se on hieno ja tunnelmallinen paikka, mutta emme osanneet oikein aavistaa, millainen paikka lopulta olisi. En voi kyllä käynnin jälkeen muuta sanoa, kuin että suosittelen sitä ihan jokaiselle rentotumista, rauhallisuutta ja tunnelmallisuutta kaipaavalle aikuiselle. Yleensä kylpylöissä on aika paljon melua johtuen osin liukumäkiä laskevista lapsista ja altaiden läheisyydessä olevista allasbaareista. Relax Spassa oli kuitenkin ihan erilaista!



Saimme mukaamme pienen pussukan, jossa oli erilaisia voiteita ja kuorinta-aineita, joita sitten käytettiin tiettyjen pisteiden yhteydessä. Oli esimerkiksi jalkakylpysuolaa ja kuorintavoidetta, joita käytettiin perinteiseen tapaan jalkakylpyaltaissa ja saunassa. Lisäksi saimme mukaan hieman kuohuvaa. Olin positiivisesti yllättynyt, että he olivat ajatelleet autolla tulleita asiakkaita ja heiltä löytyi alkoholittomia kuohuviinejä, jotka vieläpä olivat todella hyviä :)

Spassa kierrettiin erilaisia altaita aina perinteisestä porealtaasta altaaseen, jossa veden alla soi Sibeliuksen Finlandia. Erilaisia saunoja löytyi kolme, trooppisia suihkuja kaksi, ulkoaltaita kolme, rentoutumishuone sekä rohkeimmille hyytävän kylmä kastautumisallas sekä suihku. Kaiken kruunasi isot ikkunat, joista pystyi samaan aikaan ihastelemaan kauniita Pielisen maisemia <3 Ja johtuen juurikin paikan tunnelmallisuudesta, Spassa oli rentouttavan hiljaista. Lapsille kylpylässä ei juuri mitään mielenkiintoista varmasti olekaan ja koko kylpylä muuttuukin lauantaisin neljän jälkeen vain aikuisille tarkoitetuksi - ihan kiva idea miusta, että on vähän rauhallisempaa ilman sukeltelevia, kirkuvia ja juoksevia pikkuihmisiä :D Vaikka lapset ihan kivoja onkin, mutta joskus sitä kaipaa ihan vain sitä rauhallisuutta ja hiljaisuutta :)



Kylpemisen jälkeen oli jotenkin niin rentoutunut olo, että tuntui kuin olisi ollut kokonaisen viikon lomalla! Raikas ulkoilma, hyvä ruoka ja kylpeminen tekivät siis tehtävänsä ja en voi kuin lämmöllä muistella tuota päivää ja suositella Kolia ihan jokaiselle, joka kaipaa hieman rentoutumista ja ihan vain olemista. Lisäksi on syytä mainita, että henkilökunta oli kaikkialla todella ystävällistä ja palvelualtista. Kaikki meni niin nappiin, että varmasti mennään joskus uudelleen samanlaiselle retkelle :)

Oletteko käyneet Kolilla? Mikä on teidän suosikkikohteenne, kun haluatte rentoutua kiireen jälkeen? :)


tiistai 23. toukokuuta 2017

Kun palaan kotiin

Ihanaa olla taas Bloggerissa ja ylipäätään bloggaamisen parissa. Kevääni oli melko kiireinen, eikä motivaatiota bloggaamiseen löytynyt yhdestä jos toisestakaan syystä, joten olen viettänyt hiljaiseloa kaksi kuukautta. Kaksi kuukautta sitten irtisanouduin So-upilta ja päätin, että keskityn hoitamaan koulujutut kuntoon ennen Bloggeriin muuttamista - ja nyt olen muuttanut eikä postausidealista ole mitenkään lyhyimmästä päästä! Motivaatiotakin on ihan uudella tavalla, huippua olla täällä teidän kanssa <3

Asukuvatkin ovat jo todella vanhat, sillä niiden ottamisen aikaan oli vielä lumi maassa, mutta miusta ne kuitenkin onnistui suhteellisen kivasti, joten julkaisen ne nyt äkkiä ennen tulevia kevät- ja kesäkuvia. Äsken kävinkin lenkillä kameran kanssa, nautin auringosta, haistelin kesää ja fiilistelin kaikkea tätä lämpöä. mikä Joensuun on vallannut. Lämpömittarikin näyttää +23,3, mikä on ehdottomasti tämän kevään korkeimpia lämpötiloja - ja miulla on vapaapäivä kerrankin, kun paistaa aurinko!



Mitä muuta sitten kuuluu kuin blogi-innostusta? Kävin viimeisessä graduohjauksessa eilen ja nyt sitten olen ilmeisesti pätevä kirjoittamaan graduni. Tavoitteenani oli aluksi saada gradu valmiiksi marraskuuhun mennessä, mutta sittemmin aloin pohtia, miksi vitkutella niin kauan, kun tavoiteajan voi asettaa kesäloman alkuun. Näin ollen 21.7. toivon kaiken olevan valmista ja pääsen nauttimaan kolmen viikon kesälomasta ilman ajatustakaan koulujutuista <3

Lisäksi kiireisen kevään selittivät 110 suoritettua opintopistettä, joiden tekemisen ohella olen viettänyt vielä Citymarketin kassan takana noin 15-20 tuntia viikossa. Lisäksi suoritin opetusharjoittelun Norssilla ja koin saaneeni siitä mielettömän paljon eväitä tulevaisuutta ajatellen. Haluaisin jo niin kovasti valmistua ja päästä työelämään - välillä on vähän puuduttavaa opiskella ja tehdä töitä. Mutta tiedän, että kaikki ahkeruus palkitaan, kun paperit on kourassa ja pääsee suunnittelemaan oman kodin hankkimista, työnhakua ja vaikka mitä muuta :)


Ihana Mikko on jaksanut minua koko rankan kevään, vaikka välillä olen ollut sellainen äkäpussi ja laiskamato, etten kehtaa edes kertoa teille. Nyt yritänkin siis panostaa vähän enemmän kotiaskareisiin ja löytää yhteistä aikaa meille, kun keväällä aika oli aika tiukilla. Ensi viikonloppuna suunnataankin Kolille ihailemaan maisemia, syömään hyvin ja rentoutumaan Spahan - voi miten jo odotankaan sitä! <3

Olen myös todenteolla innostunut taas salitreenistä ja intoa puhkuen olen lähtenyt joka kerta treenaamaan. Uusi treeniohjelma motivoi paljon, sillä mukana on vanhoja tuttuja liikkeitä sekä muutamia uusia. Myös ruokapuolella on mennyt hyvin ja ollaan keskitytty syömään terveellistä ruokaa ja alotettiin jopa herkkulakko, jonka on tarkoitus loppua juhannuksena. Saa nähdä, kuinka käy, mutta tyytyväinen olen siihenkin, etten nyt joka viikko mässyttäisi herkkuja!


Nyt täytyykin suunnata pakkaamaan salikamppeet, sillä Mikko pääsee kohta töistä ja mennään treenaamaan. Tänään hankintalistalla on myös uusi tietokone vanhan ja melkoisen hitaan tilalle, joten seuraavan postauksen kirjoittelenkin jo uudella masiinalla!

Mitä teille kuuluu? Vieläkö matkaatte blogini mukana? :)

Diagnoosina neuloosi

Kiireisen arjen keskellä on tärkeää osata myös rentoutua. Olen aina tykännyt käsitöiden tekemisestä sekä askartelusta - jopa niin paljon, että olen leikilläni haaveillut omasta askarteluhuoneesta sitten, kun meillä on oma koti! Tällä hetkellä minulle kuitenkin riittää alue sohvannurkasta sekä isot laatikolliset lankoja sekä askartelutarvikkeita. Vaikka skräppäämisestä paljon tykkäänkin, haluan tässä postauksessa keskittyä neulomiseen!

Viime vuonna näihin aikoihin kuulin ystäväni odottavan ensimmäistä lastaan. Pohdin heti, että haluaisin tehdä pikkuiselle jotain omin käsin, mutta jäin kuitenkin odottelemaan tietoa tulokkaan sukupuolesta. Kun tulokas varmistui tytöksi, laitoin puikot heilumaan ja ylitin itseni useampaan kertaan, nimittäin neuloin tytölle neuletakin, villasukat sekä lapaset. Lapaset ja villasukat olivat suhteellisen helppoa perushommaa, mutta villatakissa piti alkaa jo ihan ajattelemaan - eikä hommaa tietenkään helpottanut se, että tein takkia eripaksuisesta langasta ja erikokoisilla puikoilla kuin ohje neuvoi. Haastetta, mutta ainakin minun silmääni siitä tuli ihan kiva!


Haasteiden kohtaaminen neuletakissa antoi minulle kuitenkin jonkin kaipaamani lisäbuustin neulomiseen, sillä löysin itseni ostamasta erivärisiä lankoja elämäni ensimmäisiin Anelmaisiin. Olimme äitini kanssa ihailleet niitä keväällä ja kuvittelin mielessäni, miten onnelliseksi äiti tulisi, jos tekisin hänelle sellaiset sukat. Pieni epävarmuus kuitenkin kolkutteli takaraivossa, sillä en ollut koskaan tehnyt kirjoneuletta - saati muuten niin vaativia sukkia. Luin kuitenkin ohjeen läpi ja päätin ryhtyä hommiin.

Ensimmäiset sukat opettivat minulle ainakin ohjeenlukutaitoja sekä purkutaitoja, mutta en olisi voinut olla ylpeämpi lopputuloksesta. Olin kuin tulisilla hiilillä kaksi viikkoa sukkien valmistumisen jälkeen, kun odotin äidin ja isän kesälomaa, jolla he suuntasivat Joensuuhun. Neuloin samaan aikaan myös isälleni Scanian logolla varustettuja villasukkia, enkä lopulta malttanut pitää niitäkään piilossa, kun vanhempani sitten Joensuuhun tulivat, vaan annoin ne testattavksi. Äitin ja isin ilmeethän olivat kaiken sen työn ja vaivan arvoiset - siitä kai se kipinä sitten jäikin lopullisesti.


Pian huomasin neulovani polvisukkia jo itsellenikin, kalasukkia Mikolle (joita sain muuten myös purkaa kerran jos toisenkin..), nilkkasukkia siskolle sekä joululahjasukkia ystävälleni. Puikot heiluivat vain illasta toiseen ja en olisi millään malttanut mennä monenakaan iltana nukkumaan, kun "tekisin vielä tämän yhden kohdan". Huomasin, että neulominen rauhoittaa mukavasti illalla, auttaa keskittymään kännykän sijasta televisio-ohjelmaan, joka taustalla pyörii sekä pitämään sormet poissa karkkikipolta. Huomasin, miten mukavaa ja rentouttavaa neulominen oikeastaan on.


Nyt olen pitänyt taukoa muutaman viikon neulomisesta ja täytyy sanoa, että tänä iltana alkavat taas kyllä puikot kilkattaa ja keskeneräinen lastensukka ystäväni pojalle saa luvan valmistua. Olen tehnyt myös parit sukat tilauksesta, mutta en osaa mieltää sitä mitenkään työksi, sillä neulominen ei tunnu pakkopullalta tai siltä, että "vielä täytyy tehdä tälle sukalle pari", vaan se koukuttaa ja vie ajantajun mennessään. Vaikka olen toki neulonut esimerkiksi lapasiakin, villasukkarakkaus on niin syvä, että niitä voisin vääntää kerta toisensa perään yhä erilaisissa malleissa. Lisäksi se on minun ja äitini yhteinen harrastus ja bongailemme mitä ihanampia malleja netistä ja lehdistä!

Onko ketään muuta neulomiseen hurahtanutta? Miten te tykkäätte rentoutua iltaisin? :)

My Day - tuli pari muuttujaa

Sain jonkin aikaa sitten MyDay-postaustoiveen ja päätinkin toteuttaa sen perjantaista. Sinänsä osuva päivä, että perjantai ei kyllä mennyt ihan juuri suunnitelmien mukaan, mutta lopulta sekin kääntyi hauskaksi tapahtumien sarjaksi, jolle voi naureskella myöhemmin! Tässäpä sitä siis tulee :)

Perjantai 3.3.2017

7.55 Kello soi ja päätän jäädä vielä loikoilemaan, sillä väsyttää, eikä minulla ole heti aamusta menoa minnekään. Toivotan silti huomenet Mikolle, jonka on pakko nousta valmistautumaan koulupäivään.

8.25 Mikko tulee sanomaan heipat ennen kouluaan ja minä päätän, että olen nukkunut tarpeeksi. Joskus se 30 minuuttiakin tekee ihmeitä!

8.30 Selaan pikaisesti Facebookin, Snäpin, Instagramin ja Watsapp-viestit läpi. Maailmalla ei ole tapahtunut ihmeellisyyksiä, mutta onneksi Watsapeissa on piristävää ja kevyttä pohdittavaa.

8.35 Nousen ylös ja päätän soittaa kouluihin, joiden toivoisin osallistuvan graduuni tutkittavina henkilöinä. Selaan netistä numerot ja kirjaan ne ylös ennen soittamista.

8.45 En ole vieläkään soittanut yhteenkään kouluun, sillä mietin vain paniikissa, että miten voisin esittää asiani mahdollisimman selkeästi ja kiinnostavasti.

8.50 Kerään kaiken rohkeuteni ja soitan ensimmäiseen kouluun. Kukaan ei vastaa ja puhelu ohjautuu vastaajaan. Tyypillistä, näin miulle käy aina!



8.52 Soitan pienempään kouluun, jossa arvelen olevan välitunti meneillään ja opettajana toimiva rehtori voisi olla tavoitettavissa. Puheluun vastaa ystävällisen kuuloinen mies, joka antaa myöntävän vastauksen gradulleni! Tuuletan mielessäni ja päätän lähettää hänelle tarkemmat tiedot sähköpostilla.

8.55 Soitan seitsemään muuhun kouluun, joista vain yhdessä vastataan ja sieltäkin hyvin stressaantuneesti - soitin ilmeisesti keskelle kiireisintä hetkeä. Lupaan palata asiaan, mutta mielessäni valitsen jo toisen koulun, johon otan yhteyttä.

9.05 Avaan tietokoneen ja naputtelen kahdelle koululle sähköpostiviestin asiastani ja kerron, että yritin ensin tavoittaa heitä puhelimella. Kolmannelle koululle lähetän tarkemmat tiedot tutkimuksestani, jotta rehtori voi perehtyä niihin lomansa jälkeen.

9.20 Alan vihdoin syödä aamupalaa; Propudi, banaani ja itsetehtyjä chilipähkinöitä äidin tekemän marjamehun kanssa <3 Samalla jatkan viestittelyä ystäväni kanssa Watsapissa.

9.40 Menen pesemään naaman, meikkaamaan sekä laittamaan hiukset, sillä olen päättänyt käydä tänään pankissa ja illalla on vieläpä töitä, joten pieni ehostus ei ole pahitteeksi.

9.55 Puen ulkovaatteet päälle ja suuntaan autolle, jota ei onneksi tarvitse harjata, kun aurinko on sulattanut kaiken lumen.

9.58 Lähden ajamaan pihasta ja auto tuntuu jotenkin oudon jäykältä. Hellitän otetta ratista ja se alkaa välittömästi kääntyä oikealle. Eih, taasko on joku jarru jäätynyt. Päätän pysähtyä levikkeelle, joka on vain sadan metrin päässä kodistamme.

10.00 Kierrän auton ja huomaan, että oikea eturengas on aivan tyhjä. Mahtavaa, mitäs minä sille osaan tehdä. Soitan samantien isin päivystävään kriisipuhelimeen ja saan ohjeeksi, etten ainakaan saa ajaa autolla enää ja että rengas pitää vaihtaa. Kartoitamme vaihtoehtoja, kenelle voisin soittaa ja alan soitella Joensuussa asuvia miespuolisia tuttuja läpi. Kukaan vain ei ole puhelimen päässä.

10.15 Olen tonkinut auton takaluukun, yrittänyt irroittaa vararengasta takakontista sekä soittanut noin viisi kertaa vielä Mikollekin, josko hän pystyisi vastaamaan koulussa. Enhän edes muistanut, moneltako Mikko pääsee koulusta, joten aloin jo pohtia, pitääkö soittaa rengashuoltoon vai istua nököttää auton luona montakin tuntia. Ohi ajaa paljon autoja ja yritän ottaa heihin kontaktia, että tarvitsen apua, mutta näköjään olisi pitänyt viuhtoa kuin tuulimylly, että joku olisi tajunnut minun tarvitsevan apua.



10.30 Paikalle ajaa matkailuauto, jonka kuljettaja olisi tullut kysymään minulta reittiä kierrätyskeskukseen. Hän kuitenkin huomaa ahdinkoni ja tarjoutuu vaihtamaan renkaan. Otan avun kiitollisena vastaan ja yhdessä etsimme tarvittavat tavarat, höpöttelemme ja pian rengas onkin jo paikallaan!

10.45 Lupaan vastapalveluksena ajaa miehen edellä kierrätyskeskukselle samalla, kun menen hakemaan Mikon kyytiin, jotta voimme viedä renkaan paikattavaksi. Onneksi Mikon koulupäivä olikin näin lyhyt.

11.05 Olemme TT-renkaan pihassa ja saamme paikkausajan kolmeksi, jotta minä ehdin ensin päästä autolla töihin. En varsinaisesti ole mikään bussiliikenteen ystävä etenkään kiireisinä päivinä..

11.15 Päätän käydä pankissa tallettamassa mukanani olevat rahat, sillä se oli alunperin ollut tarkoitus, miksi ylipäätään lähdin liikkeelle. Pankissa ei onneksi ole jonoa, edelläni on vain kolme ihmistä.

11.20 Graduyhteistyökumppanini soittaa minulle, koska tietenkin olin sopinut ajan 11 ja 12 väliin, kun mitään erityistä ei pitänyt olla sillä aikaa. Sovimme, että hän soittaa minulle tunnin päästä uudelleen, vaikka tiedänkin silloin olevani koulussa.

11.35 Olemme kotona, haukkaamme vähän välipalaa ja nappaamme mukaan tarvittavat tavarat seuraaviin menoihin. Kynä ja kalenteri kouluun, ruoka ja avaimet töihin ja sitten vain menoksi.

12.00 Mikko jättää minut koululle ja kävelen aulaan odottelemaan tunnin alkua. Aulassa juttelen parin kaverin kanssa ja pian tunti jo alkaakin.

12.15 Ehdimme luokkaan ja kuulen ensimmäiset lauseet ennen kuin gradun tiimoilta soitellaan. Puhelussa hurahtaakin 25 minuuttia, mutta saamme asioita hieman järkeistettyä. Pieniä pohdinnan aiheita keskustelu antaa, mutta päätän murhetia niitä vasta myöhemmin.


12.45 Palaan luokkaan ja alamme parini kanssa kirjata jaksosuunnitelmaamme paperille. Tehtävä on helppo, sillä työ oli suunniteltu jo aiemmin ja nyt se piti vain kirjoittaa ylös sekä lyhyesti esitellä muulle luokalle.

13.45 Koulupäivä loppuu ja lähden kävelemään kohti parkkipaikkaa. Tapaan matkalla kaksi työkaveriani, joiden kanssa vaihdan pari sanaa opinnoista ja työkuvioista. Olipas kiva tavata tuttuja ja unohtaa hetkeksi pieni ärsytys, joka vallitsi gradun, koulun ja rikkoutuneen renkaan vuoksi.

13.55 Mikko odottaa minua parkkiksella ja lähdemme ajamaan kohti työpaikkaani. Ajamme vähän pidemmän kautta, jotta ehdimme höpötellä ja "kuluttaa ylimääräistä aikaa" ennen työvuoroa. Höpöttelyn tuloksena miulla on iloinen fiilis ja lähden hyvillä mielin töihin. Annan Mikolle pusun ja huikkaan vielä mennessäni, että "nyt aion syödä hyvin ja lopettaa murhetimisen, kaikkihan on ihan hyvin".

14.20 Kävelen taukohuoneeseen ja totean, että ruoka unohtui auton takapenkille eikä minulla ole näin ollen eväitä. Vaikka juuri päätin olla murhetimatta, alan nauraa päivän kommelluksille itsekseni. Onneksi olen töissä ruokakaupassa, joten eikun ostoksille.

14.30 Istun jälleen taukohuoneessa edessäni leipomosta ostettu suolainen piiras sekä karkkipatukka. Tiesin jo ostaessani, että olisin voinut varmasti valita jotain muutakin, mutta kai sitä joskus voi herkutella - ja vaikken olekaan koira, olin kyllä ansainnut herkkuni..

14.45 Työvuoro alkaa ja kävelen infopisteelle, jossa vietän seuraavat kolme tuntia ennen taukoa. Asiakkaita riittää, mutta onneksi meitä työntekijöitä on sopivasti.

17.45 Lähden 15 minuutin tauolleni. Katson nopeasti yläkerrassa, onko kukaan kaivannut minua, sillä puhelimeni ei toimi taukotilassa. Ei uusia viestejä, joten eikun syömään eväitä.

18.00 Palaan neuvontaan ja jatkan asiakkaiden palvelua.


19.45 Työvuoro loppuu ja Mikko on tullut hakemaan miut töistä. Rengas on korjattu ja korjaus kustansi vain 10 euroa! Siitä oli lopulta ollut jokin venttiilin tappi rikki ja korjaus oli nopea tehdä. Kiitän Mikkoa siitä, ettemme vieneet autoa minnekään Vianorille, kuten ensin ehdotin - taidettiin päästä hieman edullisemmin.

19.55 Soitan iskälle ja kerron päivän kuulumiset ja kyselen, miten heidän päivänsä on sujunut. Höpöttelemme hetken ja toivottelemme hyvät yöt.

20.05 Kävelemme Niinivaaran Pizzapojille ja tilaamme herkulliset pizzat. Totean, että tänään ei ole ruokapuoli mennyt ehkä ihan nappiin, mutta ei kai sen ihan joka päivä tarvitsekaan, joskus voi myös herkutella.

21.00 Pääsemme kotiin ja menemme suihkuun, jotta voimme alkaa katsella tallennukseen menneitä Salkkareita.

21.30 Loikoilemme sohvalla väsyneinä, päivästä huvittuneina ja onnellisina siitä, että kaikki on nyt hallinnassa. Minä iloitsen myös siitä, että rehtorit, joille laitoin gradustani sähköpostia, sanoivat olevansa innostuneita lähtemään mukaan projektiini. Katselemme Salkkarit loppuun ja toteamme, että taitaa olla aika mennä nukkumaan.

22.00 Pesemme hampaat, tarkistelemme, että ulko-ovet on kiinni ja levyt pois päältä (koska en voi nukkua, jos tätä rutiinia ei tehdä :D), höpöttelemme vielä hetken, annamme hyvänyönpusut ja käperrymme nukkumaan toistemme viereen. Unta ei tarvitse kahta minuuttia kauempaa odotella.

Sellainen oli minun perjantaipäiväni, mitä tykkäsitte MyDay-postauksesta? :) Onko muille sattunut mitään kommelluksia viikonlopun aikana?

Ruoka-aika: terveelliset pääruuat

Olipas ihana huomata, miten iloisia kommentteja edellinen Ruoka-aika -postaus kirvoitti - taitaa olla muillakin samaa ongelmaa kuin itselläni, ettei aina tahdo millään keksiä, mitä sitä tänään syötäisiin. Viimeksi tarkastelussa oli välipalavinkkejä, joten tänään keskitytään pääruokiin. Nämä lounaaksi ja päivälliseksi soveltuvat ruuat voi tehdä vähähiilihydraattisina tai kokonaan hiilarittomina ihan oman maun mukaan. Myös terveellisyyttä ja makua voi säädellä vaihtelemalla ruoka-aineita.

Luvassa on simppeleitä perusreseptejä hieman uudenlaisiksi sekä terveellisemmiksi tuunattuna. Nämä kuuluvat niihin pikaruokiin, joiden aineet löytyvät aina kaapista ja jotka pelastavat ne apuaa, koska ehditään kokkaamaan -hetket.

Herkullinen kalkkunamunakas (annos kahdelle)




Tarvitset:
4 kananmunaa
n. 4rkl vettä
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus chilijauhetta
3% fetajuustoa
5% Kadett-juustoa
n. 70g kalkkunaleikkelettä
n. 70g kirsikkatomaatteja
purkkiananasta oman maun mukaan

1. Sekoita kananmunat, vesi sekä mausteet kulhossa.
2. Viipaloi kalkkunaleikkele pieniksi suiroiksi ja raasta Kadett-juustoa mielesi mukainen määrä.
3. Lorauta pannulle hieman kasvipohjaista rasvaa ja kaada kananmunaseos pannulle.
4. Ripottele kalkkuna, fetajuusto, tomaatit ja ananakset kananmunaseoksen päälle.
5. Anna munakkaan hyytyä ja  lisää lopuksi Kadett-juusto munakkaan päälle.
6. Halkaise ja tarjoile heti lämpimänä!

Maailman nopein pizza (yksi annos)




Tarvitset:
1 täysjyvätortillapohja
2-3 rkl tomaattimurskaa tai ketsuppia
1 prk tonnikalaa (voit laittaa myös esimerkiksi 10% naudan paistijauhelihaa)
puoli rasiallista kirsikkatomaatteja
puoli purkkia ananaspaloja
kaksi valkosipulinkynttä
Kadett 5% -juustoa viipaleina
oreganoa maun mukaan

1. Levitä tomaattimurska tai ketsuppi täysjyvätortillan päälle.
2. Laita tonnikana, tomaatit ja ananakset pohjan päälle.
3. Siivuta Kadettia sopiva määrä pizzasi päälle (kuvassa on aika paksu kerros, huomattavasti vähempikin riittää!)
4. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.
5. Kuori valkosipuli.
6. Tarjoile uunituoreena oreganon ja valkosipulin kruunatessa makuelämys.

Pizzapiirakka ilman hiilihydraatteja




Tarvitset:
2 rkl tomaattimurskaa tai ketsuppia
1 prk tonnikalaa
n. 100g kirsikkatomaatteja
puoli purkkia ananaspaloja
kaksi valkosipulinkynttä
Kadett 5% -juustoa viipaleina
oreganoa maun mukaan

1. Laita pieneen uunivuokaan pohjalle purkillinen tonnikalaa.
2. Kaada päälle hieman tomaattimurskaa tai ketsuppia.
3. Lisää ananakset ja tomaatit sekä juustoviipaleet.
4. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.
5. Murskaa päälle valkosipuli ja ripottele oreganoa. Syö heti!

Miltäs reseptit kuulostavat? Oletko kokeillut jotain vastaavaa tai menevätkö nämä testilistalle? :)

Ruoka-aika: terveelliset välipalat

Alkuvuoden aikana olen ehtinyt kokeilla montaa uutta reseptiä ja muokata sitäkin useampaa itselleni sopivammaksi - ja maukkaammaksi tietenkin ;) Koska alkuvuosi mentiin ilman sokeria ja vähäisillä hiilihydraateilla, reseptitkin ovat tereveellisiä, vähähiilarisia ja sokerittomia - mutta ihan mielettömän hyviä!

Kun ruokaa laittaa paljon, toivoisi, ettei siihen menisi ihan älyttömästi aikaa. Parasta näissä resepteissä onkin, että niiden valmistamiseen menee aktiivista ruuanlaittoaikaa maksimissaan 15 minuuttia eivätkä herkut ole uunissakaan 30 minuuttia kauempaa!

Ensimmäisessä osassa päätin keskittyä kahteen suosikkivälipalaani, joita voi nauttia aamulla, päivällä tai illalla mielensä mukaan. Seuraavassa osassa olisi sitten luvassa muutama pääruoka.

Kauraomenapaistos (söimme kahdestaan tämän annoksen välipalana)


Tarvitset:
3 keskikokoista tai suurta omenaa
3dl kaurahiutaleita
4 rkl rypsiöljyä
3 rkl steviaa
ripaus suolaa
kanelia maun mukaan
appelsiinin mehu

1. Viipaloi omenat ja asettele ne uunivuuan pohjalle tasaisesti. Ripottele päälle kanelia reilusti ja lorauta hieman öljyä omenoiden päälle.
2. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, öljy, stevia, kaneli ja suola.
3. Kaada seos omenaviipaleiden päälle ja purista päälle appelsiinin mehu.
4. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 30 minuuttia.

Tämä on ihan mielettömän maukasta ja täyttävää. Selailin useita ohjeita ja lopulta päädyin muokkaamaan InWellin sivulta löytynyttä ohjetta ja onnekseni siitä tuli oikein hyvä! :)

Paahdetut chilipähkinät (annoskokoa voi pienentää, mutta itse en jaksa koko ajan olla paahtamassa!)


Tarvitset:
400g Cashew-pähkinöitä
1,5 rkl rypsiöljyä
1,5 tl mietoa chilijauhetta
suolaa oman maun mukaan
1. Kaada pähkinät kulhoon ja lorauta niiden päälle rypsiöljyä.
2. Kaada sekaan chilijauhe ja ripottele suolaa päälle.
3. Laita kulhoon kansi ja ravista voimakkaasti, jotta suola ja chili levittyvät tasaisesti kaikkiin pähkinöihin.
4. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 10 minuuttia.

Chilipähkinöihin sain innoituksen Marikan ohjeesta, jolla hän tekee itselleen suolapähkinöitä dieetillään. Itse rakastuin vahvoihin mausteisiin dieettini aikana, joten chilipähkinät kuulostivat enemmän kuin kokeilun arvoiselta - ja kestosuosikkihan siitä tuli. En tykkään cashew-pähkinöistä juurikaan pelkästää, sillä ne maistuvat niin.. pähkinälle. Mausteiden kanssa ne on huippuhyviä ja terveellisiäkin, kun ei lorota tajuttomasti suolaa vaan ihan vain mausteeksi!

Miltä kuulostaa, oletteko kokeilleet jotain vastaavaa tai meneekö nämä testilistalle? Mikä on sinun herkullinen välipalavinkkisi? :)

Superdieetti kuvina ja lukuina

Kuuden viikon Superdieetti on nyt takana päin. Minun piti kirjoittaa teille tunnelmista jo heti maanantaina, mutta empäs sitten ehtinytkään ja sitten ajatus ystävänpäiväpostauksesta kiilasi dieettikuulumisten edelle. Toisaalta, nyt olen pari päivää ehtinyt jo hengähtää ja pohtia, mitä kaikkea dieetti todella toi elämääni.

Ainakin dieetti vei mennessään kiloja ja senttejä ympäri kroppaa. Kiloja lähti yhteensä 3,7kg eli jäin tavoitteestani neljästä kilosta vain 300 grammaa - olen tyytyväinen! Senttejä lähti yhteensä 32, aika tasaisesti ympäri kroppaa. Suurin muutos tapahtui varmasti vyötärönseudulla, josta lähti 6,5 senttiä dieetin aikana. Myös lantion alueelta hävisi 3,5 senttiä ja vaikka nämä kuulostavat (ainakin miusta) pieniltä lukemilta, niin on niillä jo paljon vaikutusta siihen, että housut eivät enää purista ja kuvissa näkyvät nahkahousutkin mahtuvat jälleen jalkaan!


paita Bershka / housut MyDoris / kengät Impuls
Senttien lähteminen ja painon putoaminen totta kai vaikuttavat itsevarmuuteen ja siihen, ettei halua joka aamu pukea ylleen vain löysiä vaatteita, vaan muutama ihonmyötäisempikin vaate on jo eksynyt päälle. Myös energisyyttä tuli dieetillä lisää ja onnistumisen tunne maanantaiaamuna herätessä oli mieletön, kun tajusin selvinneeni koko dieetin alusta loppuun. Kuitenkin viimeisellä viikolla etenkin oli jonkin verran näläntunnetta ja kyllästymistä jatkuvaan kokkaamiseen ja samoihin treeneihin.

Suurin onnistuminen dieetillä kuitenkin on karkittomuus ja herkuttomuus! Olin kuusi viikkoa syömättä namin namia tai pullan pullaa (jäätelöpalat söin silloin kevennetyn syömisen päivänä, kuten oli sallittua), en olisi ikinä uskonut pystyväni siihen. Tämä todisti miulle, että miulla on vahva itsekuri, kun vaan oikeasti päätän ja pysyn päätöksessäni. Eikä minun oikeastaan enää tehnyt edes karkkeja mieli. Dieetin aikana ehkä kolme kertaa tuli olo, että olisipas kiva syödä vähän salmiakkia, mikä todistaa, etten tarvitsisi sitä karkkipäivää edes kerran viikossa, vaan harvemminkin riittäisi.

Moni kysyy, aionko jatkaa nyt samalla linjalla dieetin jälkeenkin. Tämän ensimmäisen viikon pidän ohjeen mukaan lepoa treenistä ja itse päätin, että syön vähän rennommin, mutta en silti ala hölmöillä. Ensi viikolla aloitan taas treenit ja suuntaan tekemiseni rasvanpolton sijaan (tai lisäksi) lihasten kasvattamiseen. Aion syödä perusterveellistä ruokaa ja huolehtia tasaisista ruokailuajoista. En myöskään syö herkkuja siihen malliin kuin ennen dieettiä, mutta en enää aiheuta harmaita hiuksia kahvitteluhetkissäkään kieltäytymällä kaikesta. Tämä Superdieetti oli kuitenkin hyvä buusti tälle hommalle enkä todellakaan aio heittää tuloksia hukkaan - sitä paitsi dieetin ruokavalio oli kuitenkin sellainen, mitä voi noudattaa arjessa ihan hyvin!

Kuten aiemmin kerroin, Bikini Challenge houkuttelisi minua, mutta se valmennus alkaisi vasta toukokuun toisella viikolla, enkä ole ehtinyt ajatella elämääni vielä sinne saakka. Ehdottomasti voin kuitenkin suositella FitFarmin valmennuksia kokemukseni perusteella, sillä kyllähän näillä tuloksia saa aikaiseksi - ja ainakin voittaa itsensä! Hommaan täytyy kuitenkin olla valmis sitoutumaan, pitää osata sietää pettymyksiä ja jaksaa jatkaa silloinkin, kun ei yhtään huvita - mutta eihän niitä tuloksia tehdäkään mukavuusalueen sisäpuolella.

Loppuun haluan vielä juhlallisesti kiittää tsemppareitani, jotka ovat auttaneet vaikeina hetkinä. Kiitos teille, jotka olette kuunnelleet marinaani kehittymättömyydestä ja tsempanneet jatkamaan. Kiitos, että olette vieneet ajatukset muualle silloin, kun on tehnyt mieli karkkia tai hampurilaista. Kiitos, että olette olleet tukena, ette ole kyseenalaistaneet dieettiäni tai epäilleet onnistumistani. On myös ollut kiva, että dieetin aikana olen tutustunut paremmin samanhenkisiin ihmisiin ja saanut sitä kautta vertaistukea :)

Onko teillä hyviä vinkkejä dieetin jälkeiseen elämään? Millaisiin asioihin kiinnitätte arjessa huomiota voidaksenne hyvin?

Vaikeeta on löytää se, joka tuntuu oikeelta

Ystävien merkitys korostuu etenkin silloin, kun tapahtuu jotain todella iloista tai todella surullista - silloin tarvitaan sitä kuuntelevaa olkapäätä, joka sanoo juuri ne oikeat sanat. Tai sitten juuri ne ihan väärät, mutta on silti tukena. Lapsena moni sairastaa parasystäväsyndroomaa, yläkouluissa kikattelukaverin merkitys vain korostuu  ja jossain kohtaa liikutaankin jo jättimäisessä kaveriporukassa. Jossain kohtaa kuitenkin aina huomaa, ketkä ovat niitä todellisia ystäviä.

Minulle ystävä on ihminen, jolle voin kertoa kaikista omista asioistani - myös niistä täysin turhista "tiedätkö, miten paljon ärsytti, kun kaapissa ei vain ollut yhtäkään kivaa paitaa" jutuista. Ystävän kanssa voi viettää ihania hetkiä yhdessä, mutta ystävä ymmärtää, että yhteyttä voi pitää muillakin tavoilla kuin kasvokkain. Ystävä on kiinnostunut elämästäni ja kertoo myös omista asioistaan. Ystävän pitää voida olla erimieltä ja rehellinen ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta.

Ensimmäisenä ystäviä miettiessä monelle tulee mieleen ne ystävät, jotka eivät asu kanssamme saman katon alla, joiden kanssa kahvittelemme viikonloppuisin tai käymme lenkillä tiistai-iltana. En sairasta parasysräväsyndroomaa, sillä ympärilläni on niin hienoja ihmisiä, joista oikeastaan kuka vain voisi olla paras ystäväni. Jokainen on uniikki omana itsenään; yhden kanssa vaihdetaan treenivinkkejä, toisen kanssa jutellaan miesasiat ja kolmannen kanssa jaetaan syvälliset pohdinnat. Yhtä kaikki, jokainen ystävä on minulle äärimmäisen tärkeä ja paras juuri omana itsenään.

Entäpä sitten ne parhaat ystävät? He, jotka tietävät tismalleen, miten reagoin tietyissä tilanteissa, ketkä näkevät hyvät ja huonot päiväni, kuuntelevat kiukutteluni ja onnenhetkeni - äiti, isi, Elli ja Mikko, totta kai he ovat minun parhaimmat ystäväni. Heidän kanssaan voin olla juuri sellainen kuin olen ja he hyväksyvät minut omana itsenäni. He ovat nähneet minut hysteerisenä ja vihaisena, onnellisena ja yltiöiloisena, surullisena, itsevarmana, epävarmana, tennäisenä ja aitona - ja siitä huolimatta he sanovat joka päivä rakastavansa minua. Siitä minä tiedän, että he ovat parhaita ystäviäni <3

Ystävät voivat olla lähellä tai kaukana, tärkeintä on kuitenkin, että tietää olevansa toiselle tärkeä. Välillä kannattaa pysähtyä miettimään, milloin on viimeksi kysynyt toiselta, miten hänellä menee tai ehdottanut jotain yhteistä tekemistä. Jos mieleen ei nyt juuri heti muistu sitä viestiä, tarkista watsapista, onko siitä kulunut jo turhan kauan tai onko ystäväsi se, joka kyselee lähinnä sinun kuulumisiasi. Ystävyys vaatii kuitenkin molemminpuolista yhteydenpitoa, jotta se voisi toimia.
Aikanaan IRC-galleriassa pyöri haasteita, joissa pyydettiin kirjoittamaan ystävistä sellaisia asioita, joista he voisivat tunnistaa itsensä, mutta heidän nimeään ei saanut kirjoittaa kuvailujen yhteyteen. 

Tästä innostuneena päätin myös kiittää sinua, joka:
- soitat tai viestität minulle päivän kuulumisia joka ilta
- lähetät minulle keskiviikkona söpön kisukuvan, jossa lukee "ihanaa keskiviikkoa"
- piristät työpäivää ihanalla asenteellasi ja iloisuudellasi
- höpötät treeneistä innokkaasti ja olet kiinnostunut edistyksestä
- johdatat miut "nilkat paljaana" muotiin ja annat meikkivinkkejä
- jaat kanssani muistoja yli vuosikymmenen takaa
- ymmärrät hassut tapani ja jaksat vielä hymyillä, kun olen höpsö
- litkit pannullisen kahvia ja kerrot kuulumiset perinpohjaisesti, kun pitkästä aikaa nähdään
- jaat todella samanlaisen ajatusmaailman kanssani ja siun kanssa on helppo jutella kaikesta
- pysyt rinnallani, vaikka asut kaukana ja emme ehdi soitella kovin usein
- olet miulle kuin veli
- pidät huolta miusta
- ymmärrät, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää sekä arvostat positiivisuutta
- olet ihminen, jonka ystävä saan olla ja jolle saan olla ystävä <3


Haastan siut siis ystävänpäivän kunniaksi ottamaan yhteyttä ystävääsi ja kysymään hänen kuulumisiaan sekä kertomaan, mitä hän sinulle merkitsee!

Millainen on hyvä ystävä? Millaisia asioita arvostat ystävässäsi ja ystävyydessänne? :)