SOCIAL MEDIA

lauantai 31. maaliskuuta 2018

FitFarmin Bikini Challenge - 10 viikon tulokset

FitFarmin Bikini Challenge -valmennus päättyi virallisesti viime sunnuntaina, mutta itselläni viimeinen valmennusviikko oli jo lepoviikko, sillä viikko olisi ollut töiden, koulun ja pienen lomareissun takia niin kiireinen, etten olisi ehtinyt treenaamaan. Nyt ollaan hieman löysemmällä Balance-jaksolla ennen huhtikuun puolessavälissä starttaavaa uutta Bikini Challengea. Mitä edellinen valmennus sitten antoi ja millaisia tuloksia tuli?

Poikkeuksena edeltävään BC:hen, paino lähti tippumaan heti alussa, kun ruokavalio ja treenit saatiin kohdilleen. Vaihdoin tällä kertaa rankimman diettiryhmän isompikaloriseen diettiryhmään ja se sopi keholleni kuin unelma. Painoa karisi ensimmäisten 7 viikon aikana jopa viisi kiloa! Vaikka valmennuksessa opetetaankin, ettei vaakalukema kerro kaikkea, toimii se ainakin itselläni hyvänä motivaattorina ja kehityksen seurantamenetelmänä. Vaa'an kaverina miulla oli mittanauha sekä ennen-jälkeen -kuvat, joissa kaikissa huomaan kyllä eroa. Erityisesti kyytiä saivat vyötärön rasvat, sillä vyötäröltä katosi jopa 9,5cm ja oma ongelmakohtani - lantionseutu - kutistui 4cm. Olen tyytyväinen näin numeerisiin muutoksiin, sillä kun kilot lähtevät oikeista paikoista, ulkomuoto muuttuu selkeästi.









Mitä sitten tapahtui kahdeksannella viikolla, kun rasvaa oli tiristelty 5 kiloa pois? Pitkän pohdinnan ja mietinnän päätteeksi siirryin ylläpitoryhmään eli dietti sai väistyä ja tilalle tulivat jättilautaselliset ruokaa. Ylläpitoon siirtyminen on jokaisella joskus edessä, sillä aina ei voi dietata, koska kroppa ei kestä sitä ja jossain kohtaa dietti lakkaa etenemästä. Omalla kohdallani ei ollut ongelmaa siitä, etteikö dietti olisi varmasti vielä edennyt, mutta samaan aikaan alkava FitBelfie & Core -valmennus houkutteli ja lihastahan ei tiettävästi voi kasvattaa miinuskaloreilla. Siispä hyppy tuntemattomaan oli edessä ja täytyy myöntää, että aika jännittävältä se tuntui ja mietin monta kertaa, oliko päätös oikea.

Parasta valmennuksessa kuitenkin on, että valmentajamme Satu Kalmi on tavoitettavissa foorumilla ja hän osaa arvioida, onko esimerkiksi ylläpitoryhmään siirtyminen ajankohtaista. Satu ja BC:ssä mukana oleva ystäväni kannustivat molemmat siirtymään lihaksenkasvatusryhmään, joten lopulta uskalsin sinne siirtyä. Toisin kuin ajattelin, isot ruokamäärät eivät lähteneetkään nostamaan painoa tai turvottamaan, vaan parin päivän jälkeen ruoka alkoi uppoamaan ilman sen kummempaa miettimistä! Lisäksi treeneihin tuli todella paljon lisää tehoja, joten päätös ei todellakaan ollut huono. Ehdin noudattaa BC:n puolella kaksi viikkoa uutta ruokavaliota eikä sentit muuttuneet loppumittaukseen käytännössä ollenkaan - kyllä puhdasta ruokaa vaan saa syödä ison määrän lihomatta!


Myös ajatustasolla menin tässä valmennuksessa hurjan paljon eteen päin. En enää oikeastaan preppaillut ruokia valmiiksi, sillä tykkään enemmän "tuoreesta" ruuasta kuin littaantuneesta pastasta eväskipossa. Silti ruuanlaittoon ei kulunut sen enempää aikaa. Koska korvaavuudet alkoivat olla hallussa, oli myös helppoa soveltaa erilaisempia ruokia kuten uunikanaa tacokastikkeella tai lohta pinaattipedillä. Monipuolisuus ja arjen luksusruuat tuovat vaihtelua ja muistuttavat, ettei tämä ruokavalion noudattaminen vaikeaa ole. Ymmärsin mentaalipuolen jutuista myös sen, ettei tämän projektin kanssa ole kiire; muutosta ei tarvitse tapahtua joka päivä eikä tuloksista kannata stressata. Tämä oivallus auttoi myös päätöksessäni siirtyä ylläpitoruokavalioon.

Mahtavaa valmennuksessa oli myös se, että saatiin aikataulut sopimaan yksiin Sadun kanssa ja pääsin treenaamaan hänen opastuksellaan Helsingin Mayorsilla! Ihan vain treenin takia Helsinkiin ei tule lähdettyä, mutta koska olin menossa rakkaan siskoni kanssa Sunrise Avenuen keikalle (siitä lisää myöhemmin!), olin jo muutenkin menossa isolle kirkolle. Treenissä käytiin läpi selkäliikkeitä, sillä jostain syystä se ei vain uppoa; selkäpäivän jälkeen hauikset on treenattu hyvin, mutta selässä ei tunnu mitää. Jankattiin liikkeitä pitkään ja arvostan sitä, että Satu teetätti liikkeitä niin kauan, että ne menivät perille ja sain onnistuneita toistoja. Nämä opit vieläpä jäivät päähän, sillä seuraavana selkäpäivänä liikkeet oikeasti tuntuivat selässä!! Voi sitä onnen ja ilon tunnetta, kun tuntuma on vihdoin kohdelihaksessa - ennen tätä pt-ohjausta inhosin selkäpäiviä, koska ne tuntuivat niin turhilta.

Nyt on siis meneillään Balance-jakso, jonka aikana olen päättänyt olla vähän rennommin (jep, tänään aiotaan napostella ystäväni kanssa juustoja ja lipitellä viiniä). Parin viikon päästä alkaa jälleen intensiivijakso, joka kestää jälleen 10 viikkoa. Tuntuu, että saattaisin jo pärjätä omillani, mutta koska minulla oli kilpailun kautta saamani ilmainen valmennus käyttämättä, niin totta kai käytän sen, sillä kyllä ryhmästä saa voimaa, uudet treeniohjelmat houkuttelevat ja valmentajan tuki on todella tärkeää! Ylläpitoruokavaliolla aion jatkaa ainakin syyskuuhun asti, sillä lihakset kasvavat hitaasti ja ne tarvitsevat ruokaa kasvaakseen. Ja eihän sitä tiedä, miten paljon kroppa muokkaantuu pelkällä kovalla treenillä ja sillä, että lihakset alkaa kasvaa - ties vaikka ei tarvitsisikaan dietata tai ainakin jos tarvii, lopputulos on varmasti hyvin erilainen, kun rasvan alta löytyy lihasta!

Miltä kuulostaa muutokset? Oletko harkinnut joskus lähteväsi mukaan Bikini Challengelle, mutta joku asia mietityttää?

10 kommenttia :

  1. Pitääpä itsekkin joskus kokeilla tätä Bikini Challengea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämmöllä :) Huomasinkin, että olit jonkun BC-postauksessa pohtinut asiaa ja toivottavasti nähdään joskus valmennusryhmässä :)

      Poista
  2. Hyvä juttu, että treenisi ja diettisi ovat tuottaneet tulosta! :) Itse olin myös dietillä n. 10 viikkoa, mutta itse en treenannut samalla. Olen enemmän hyöty- ja arkiliikunnan kannattaja.
    Olen pyrkinyt nyt järkeistämään ruokavaliotani ja paino on pysynyt hyvin tavoitteessa. Se on ollut hieman allekin tavoitteen aina välillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sinäkin olet onnistunut dietissäsi ja arkiliikunta on juuri hyvää liikuntaa, jos ei tavoittele mitään lihaskasvua tai vastaavaa :) Tärkeintä on, että liikkuu!

      Poista
  3. Ääää jäin niin kaipaamaan kuvia! Siis susta! :D
    Mut huikeeta kuulla et oot onnistunut.
    Terkuin pullava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh, tuskimpa olet mikään pullava kuule! Mie en viitsi ammatin puolesta laittaa ennen-jälkeen kuvia tänne :D

      Poista
  4. Onnittelut hyvistä tuloksista! Minäkin jään odottamaan kuvia :)
    Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kuvia en tosiaan ole aikeissa julkaista, sillä ammatin puolesta sellaiset eivät sovi nettiin :)

      Poista
  5. Hei vau, oon ihan hurjan ylpee siusta!! <3 Kyllä ne muutokset omassa kehossa vaan motivoi jatkamaan, vaikka välillä jokin asia takkuaisikin! Ja tosi kiva että sait vihdoin tuntuman selkää treenatessa, ettei treeni mene suurimmilta osin väärille lihaksille :D En malta odottaa että päästään näkemään, tule kevät pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuuli! <3 Ja kyllä ne muutokset tosiaankin motivoi, nyt olen kyllä mussutellut herkkujakin, mutta onneksi nyt edes pienellä hallintaotteella kumminkin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)