FitFarmin Bikini Challenge - miten kävi, kun valmennus loppui?

Mikä tulee nopeasti, menee myös nopeasti? Aika monen ajatus erilaisista treeni- ja ravintovalmennuksista on, että kun intensiivijakso loppuu, vedetään koko elämä risaiseksi ja palataan vanhoihin tapoihin sekä saadaan kaikki karistetut kilot takaisin. Ensimmäinen FitFarmin Bikini Challengeni alkoi vuosi sitten elokuussa ja se päättyi sopivasti reilusti ennen joulua. Sitten oltiin kymmenen viikkoa rennommalla otteella, jonka jälkeen tammikuussa alkoi uusi valmennus. Tammikuun valmennuksen ja uuden valmennukseen väliin jäi neljä rentoa viikkoa. No lihoinko rennommilla jaksoilla?

Ensimmäisen Bikini Challengen jälkeen lihoin käytännössä takaisin lähtöpisteeseen! Syitähän herkuttelulle löytyi, sillä oli pikkujoulua, joulua, uutta vuotta ja ties mitä lisäherkkupäiviä vain siitä ilosta, että vielä sai syödä ennen seuraavaa valmennusta (vaikka ohjeet olisi ollut noudatettavaksi kyllä tähän väliajallekin, mutta kyllähän minä nyt itsekin osasin...). Toisella BC:llä päätin, että seuraava balance-jakso menee hyvin enkä repsahda samalla tavalla kuin aiemmin ja olisihan sen helpompi toteutaakin, kun se olisi lyhyempi. No menihän se huomattavasti paremmin kuin edellinen ja kroppaan kertyi lähinnä nestettä, joka lähti, kun valmennus taas starttasi. Mutta tuli niitä herkkuja silti syötyä turhan paljon ja olo oli välillä kuin ilmapallolla. Ongelma olisi ratkaistava.

paita NerYorker / takki Vero Moda / housut Vero Moda

Havaitsin ongelmaksi sen, että miulla on rautainen itsekuri, kun niin haluan, mutta jos tahtoa ei ole riittävästi, itsekuri ei riitä. Kun uusi Bikini Challenge starttasi kaksi viikkoa sitten tiesin, että ensimmäisenä viikonloppuna on mieheni syntymäpäivä ja vanhempani tulevat viikonlopuksi kylään. Olimme päättäneet ilomielin, että syömme kakkua (eihän se nyt ole synttäri eikä mikään, jos ei ole kakkua!) ja muutenkin ottaa rennommin, jos keksitään kaupassa vaikka ostaa ranskalaisia iltapalalle. Viikonloppu sujui ihanasti, otettiin rennosti, nautittiin toistemme seurasta, käytiin kaupungilla, lenkkeiltiin, saunottiin ja syötiin hyvällä omalla tunnolla. Syötiin joitakin ruokia ruokavalion ulkopuolelta, mutta se ei tuntunut yhtään huonolta - päinvastoin tuntui ihanalta voida nauttia myös ruuasta hyvillä mielin ja ajattelematta koko ajan, että nyt jää tämäkin ranskalainen vyötärölle.

Tämän valmennuksen aikana tulee eteen myös vappu tottakai huomenna, omat nimipäiväni toukokuun puolessa välissä (kyllä, meillä on juhlittu niitä aina!), mieheni valmistujaiset ja juhannuskin tupsahtaa vielä intensiivijakson viimeiselle viikonlopulle. Kaikkihan pystyy menemään herkuttelematta ihan ruokavalion mukaan, mutta onko se tarpeellista? Tulenko onnellisemmaksi vedellessäni purkista omia eväitä, kun muut syövät valmistujaisissa herkullista juhlaruokaa? Tuskinpa. Näytänkö paremmalta, jos juhannuksena grillaan kanapihviä makkaran sijasta? Ehkä hetkellisesti, mutten pidemmän päälle. Toisaalta tekeekö minua yhtään onnellisemmaksi syödä herkkuja aina kun sattuu vähääkään tekemään mieli? Ei varmasti.

Päätin ottaa järjen käteen. Kun vanhempani lähtivät kotimatkalle, emme herkutelleet enää, vaan palasimme takaisin ruotuun (okei, syötiin kyllä se viimeinen kakkupala ja mie pistelin juustosiivut sekä juustolevitteen, jotka jäi!) ja ei ollut mitään ongelmia noudattaa ohjeita. Perjantaina työkaveri toi läskiäiskarkkejaan töihin ja sen kummemmin ajattelematta nappasin pari salmiakkia kiposta. Maailma ei kaatunutkaan! Silloin se ajatus syntyi; en kiellä enää joka ikistä ruoka-ainetta ruokavalion ulkopuolelta vaan pyrin siihen kuuluisaan 80/20 ajatteluun, jossa 80% ajasta kun syö hyvin, voi 20% olla vähän laaduttomampaakin syötävää. Jos alan harjoitella sitä nyt intensiivijaksolla, jolloin miulla on muutenkin suuri into treenata ja syödä hyvin, pystyn varmasti jatkamaan sitä myös valmennuksen jälkeen, sillä aion tämän valmennuksen jälkeen jatkaa omillani saatuani hyvät eväät tulevaan.

Tuon päätöksen myötä kaikki alkoi yhtäkkiä tuntua paljon helpommalta, kevyemmältä ja enemmän elämäntapamaiselta. Olen nyt kokeillut sen 100% ohjeiden noudattamisen ja kieltäytynyt jopa mummun leipomista kekseistä (se on varmasti sydäntäraastavin kokemus tuossa kieltäytymisessä!). Tiedän, että pystyn sellaiseen, jos haluan. Tällä hetkellä olen kuitenkin ylläpitoruokavaliolla ja tarkoitus on kasvattaa lihasta eikä niinkään karistaa kiloja. Voin hyvin ja jaksan treenata ihan erilailla kuin aiemmin ja olen oikeastaan aika ylpeä siitä, että lihasta on jopa alkanut riittävän ravinnon ansiosta tarttua!

Tärkeintä varmastikin on, että miulla on vahva tunne siitä, että opin vihdoin takaisin siihen, että yksi karkkipäivä viikossa riittää ja joskus voi teen kanssa syödä pullan, jos vaikka kaveri sattuu tarjoamaan. Joensuuhun muuttaessanihan miulla oli aina yksi herkkupäivä viikossa kuten kotonakin asuessani, mutta sitten se vain lähti lipsumaan. Ennen kaikkea olen varma siitä, että houkutukset vähenee, kun mikään ei ole kiellettyä. Lisäksi olen tällä hetkellä tyytyväinen itseeni; olen normaalipainoinen, elämäniloinen ja kaikenkaikkiaan oikein tyytyväinen itseeni, vaikka aina välillä ajattelenkin, että voisihan sitä vähän timmimpi olla. Nyt en halua kuitenkaan laihduttaa, vaan keskittyä tekemään lihasta, nauttimaan hyvästä olosta ja kehittymään yhä enemmän sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Valmennuksessa jatkan treenien osalta aivan täysillä, mutta ruokavalion suhteen en nipota samalla tavalla kuin kahdella ensimmäisellä kerralla - toivon todella, että tämä on se viisas päätös, joka olisi voinut putkahtaa päähäni jo aikoja sitten! Olen ihaillut jo vuosia erästä ystävääni sekä siskoani, jotka voivat herkutella hyvällä omallatunnolla silti kuitenkaan lihomatta. Syynä on nimenomaan varmasti se, että he syövät vähintään sen 80 prosenttia ajasta puhtaasti ja terveellisesti, jolloin herkku tai pari ei lihota. Ja varmasti asiaa auttaa sekin, ettei stressaa joka suupalasta.

Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää? Oletteko 80/20-syöjiä vai miten pidätte syömisenne balanssissa? Mikä on teille vaikeinta syömisessä vai voiko syöminen edes olla vaikeaa? :)

Uudet ihanat aurinkolasit - tervetuloa kesäpäivät!

Postaus toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Aurinkolasien hankinta on joka vuosi yhtä haastavaa; ostaako samanlaiset kuin kolmena edellisenä vuonna vai kokeilla jotain uutta. Yleensä päädyn kokeilemaan kymmeniä erilaisia laseja vain todetakseni, etteivät ne todellakaan pue minua. Ja yleensä laatikosta löytyy ne viimevuotiset lasit, jotka on vähän vinksallaan, koska on tullut istuttua niiden päälle muutaman kerran, mutta silti ne vain ajavat asiansa. Tänä keväänä laatikosta ei vain löytynyt yhden yksiä aurinkolaseja, joten katse täytyi kääntää aurinkolasihyllyjen puoleen.

Kuva: @lellucata

Kuva: @lellucata

Kuva: @lellucata

Suunnistin niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Citymarkettiin, koska tiesin siellä olevan laaja valikoima laseja. Toki merkkilasejahan ei Cittarista löydy, mutta toisaalta itseni tuntien en haluaisikaan liiskata autonpenkkiin sadan euron aurinkolaseja. Testailin jälleen kaikkia RayBan jäljitelmistä pilottilaseihin lähes kaikissa mahdollisissa väreissä. Minulla on aina ennen ollut pilottilasit mahdollisimman neutraalina ruskean sävynä, mutta tänä vuonna päätin repäistä työkaverin suosituksesta ja nappasin mukaan erehdyttävästi pilottilaseja muistuttavat lasit, mutta niiden kulmissa oli kissamaiset kolmiot, jotka tekivät laseista persoonallisemmat.

Hauskintahan on, kun näkee kavereiden ilmeet, kun lasit ovat ensikertaa nenällä. Toinen työkaverinihan tokaisi heti, ettei koskaan pukisi moisia, mutta sen jälkeen tulleet kommentit ovat kyllä olleet myönteisiä :D Tärkeintä kuitenkin, että rohkenin kerrankin ostaa jotain erilaista kuin aina ennen ja toisaalta lasit näyttävät todella kivoilta erilaisten vaatteiden kanssa. Ei siis varmasti huono valinta ja toisaalta kun ne olivat edulliset, voi rinnalle ostaa toisetkin lasit, jos osuu jotkut kivat kohdalle!

Kuva: @lellucata

Tärkeintä itselleni tuossa vaiheessa oli vain löytää jotkut lasit, sillä edessä siinsi Blog Awardsit ja koko viikonlopulle oli luvattu auringonpaistetta. Onnekseni pääsin Inspiration Blog Awardsien etkoilla tutustumaan Instrumentariumin pisteeseen, joka oli täynnä aivan ihania aurinkolaseja! Millan kanssa testailtiin ensin peilin edessä erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta löydettiin henkilökunnan avustuksella omaan makuumme ja päänmuotoomme sopivat lasit. Ja tiedättekö, ei olleet pilottilasit, vaan nuo kuvissa vilahtavat ihanat, hieman persoonallisemmat aurinkolasit!

Kuva: Jere Viinikainen

Kuva: Jere Viinikainen

Neutraalista väristä en edelleenkään lähtenyt tinkimään lasien sovituksessa, sillä haluan aurinkolasien mätsäävän vaatteeseen kuin vaatteeseen. Tietenkin jos hankkisin useammat lasit, niitä voisi ottaa hieman erilaisilla väreillä ja kuoseilla. Haaveissani onkin ollut, että voisin joskus hankkia prameammatkin lasit ja ehdottomasti niille kotelon, etteivät ne pääse liiskaantumaan tai naarmuuntumaan.

Erityisesti noissa Instrumentariumin pisteellä kokeilemissani laseissa minua miellytti niiden muoto, väri ja se, että ne sopivat jopa tuon mekon kanssa! Aika harvoin tulee tietysti mekon kanssa käytettyä laseja, mutta kesä tulee ja miksei esimerkiksi rennoissa kesähäissä voisi olla aurinkolasit silmillä juhlahumusta nauttien!

Mitä tykkäätte laseista ja millaiset ovat teidän suosikkilasinne? :)

Inspiration Blog Awards 2018 | Juhla-asua ja inspiraatiota bloggaamiseen

Viikko sitten oltiin siskoni kanssa matkustamassa kohti Helsinkiä ja saapumisen jälkeen päivä kuluikin valmistautuessa Inspiration Blog Awardseille! En oikein vieläkään käsitä, että todella oltiin siellä kaikkien noiden huippubloggaajien seurassa nauttimassa gaalatunnelmasta, ruuasta, juomasta ja erilaisista esittelypisteistä.

Majoituttiin Scandic Hakaniemessä, josta on rautatieasemalle vain reilu kilometri ja Kattilahallille puolitoista. Hotelli oli juuri hiljattain vaihtunut Cumuluksesta Scandiciksi ja en tiedä, oliko hotellissa tehty sitten remonttia, koska kaikki pinnat vaikuttivat niin uusilta. Huone oli todella siisti ja viihtyisä (minä jos kuka olen nirso huoneiden siisteydessä!) ja henkilökunta ystävällistä. Aamupalalla oli tosin vain kaksi työntekijää ja esimerkiksi leivänpäälliskasvikset olivat puolituntia loppu ennen täyttämistä, vaikka menimme aamiaiselle hyvissä ajoin. Toki henkilökunnan ystävälliset hymyt ja hyvänhuomenentoivotukset pelastivat sielläkin paljon!

Gaalaan läksimme reippaina kävellen apunamme Google Maps. Kun minä luen navigaattoria, siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää.. Nytkin päädyimme kerrostaloalueen sisäpihalle ja yritimme epätoivoisesti löytää ulospääsyä. Lopulta epävarmoina suunnasta pysähdyimme pysäkille ja soitimme taksin. Taksikuski tosin naurahti, kun kerroimme menevämme Kattilahallille - matkaa oli 500 metriä! Elämämme lyhin taksiajelu, mutta sitäkin ikimuistoisempi - ja säästyi vähän Ellin jalatkin, sillä kun oli aivan ihanat kengät jalassaan <3 Itse en olisi jaksanut kävellä korkkareilla metriäkään ja omiani taisin gaalassa pitää kokonaista 40 minuuttia.

Ennen etkoja Elli kuvasi asuni ja voi miten tykkäänkään näistä kuvista! Rakastuin tuohon mekkoon Vilan mekkoon kahta päivää ennen gaalaa ja koska Kekäleellä oli kanta-asiakaspäivät sain sen mukaani vieläpä 20% alennuksella! Samalta reissulta löytyi tuo ihana kuvissa vilahtava Hilfigerin laukku, josta haaveilin jo risteilyllä, mutta joka kolahti lopullisesti sitten, kun näin sen kaupan hyllyllä. Marika taikoi hiuksiini nutturan lauantaiaamuna ennen gaalaan lähtöä (miettikää, tuossa ei ole yhtään lisähiuksia, kaikki on miun. Ne on kasvaneet aika paljon!) ja tarkoituksena oli yhdistää mekkoon korkokengät. Noh, balleriinoilla läksin matkaan, pidin korkkareita sen 40 minuuttia gaalassa ja vaihdoin takaisin "mukaviin jalkineisiin". En taida olla korkokenkäjalkainen, vaikka kuinka haluaisin.

Etkoille asteltiin oikein punaista mattoa pitkin, napattiin skumppalasit käteen ja lähdettiin kiertelemään erilaisia pisteitä. Katseltavaa ja maisteltavaa löytyi aina Instrumentariumin aurinkolasimallistosta Bronxin meikkeihin ja Novellen herkkujääjuomaan. Vaikka tila itsessään oli aika pieni, kului meillä hyvin aika pisteitä kiertäessä ja mahtavaa oli, että tapahtumasta löytyi niitä ihania ihmisiä, joihin ei ole vielä koskaan "oikeassa elämässä" törmännyt. Oli kiva päästä höpöttelemään ja huomata, että he ovat juuri niin mahtavia naisia kuin blogistakin voi päätellä <3

Erityisesti mieleen jäivät Batisten piste, jossa päästiin nappaamaan kuvat legendaarisessa kuvauskopissa, Instrumentariumin pisteellä testaillut aurinkolasit, Breyersin herkullinen proteiinijäätelöannos, australialainen viini karkkien kanssa (mielettömän maukas keksintö!) sekä Novellen pisteellä maisteltu raikas mangoinen jäähilejuoma - sitä täytyy kyllä kesälomalla tehdä itsekin! Kokonaisuudessaan pelkkä juhlahumu, kauniisiin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset ja laatuajan viettäminen erityisesti rakkaan siskoni kanssa tekivät illasta täydellisen ja ikimuistoisen <3

Palkitseminen alkoi yhdeksän jälkeen ja katselimme ensimmäisen osuuden mutustellen samalla Jyväbroilerin sponssaamia ruoka-annoksia. Voittoa ei tullut, mutta miulle oli jo mieletön ilo olla ehdolla noin kovien blogien joukossa! Ja kiitos kaikille, jotka äänestitte ja tsemppasitte kisassa, se lämmittää mieltä! <3 Palkintojen jaon väliajalla päätimme ottaa suunnaksi hotellimme, koska tiesimme siihen aikaan vielä saavamme taksin ja toisaalta oli ihana päästä hotellihuoneeseen höpöttelemään ja mutustelemaan Mäkkiruokaa kuten jo vähän perinteeksi on Ellin kanssa muodostunut.

Jälleen taksikuski oli sitä mieltä, että matkamme ei olisi ollut kovin pitkä kävellenkään (kummallista taksipalveluiden markkinoimista!!), mutta totesimme vain, että on mukavampi päästä kyydillä ja eipähän tarvitse eksyä! Suuntasimme Mäkkärin kautta hotellihuoneeseen rentoutumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään. Sunnuntaina kiertelimme hieman kaupungilla ja kävimme syömässä ennen junien lähtöä. Kokonaisuudessaan oli ihana ja rentouttava viikonloppu hyvässä seurassa ja hyvät muistot jäi. Toivottavasti ensi vuonna päästään jälleen juhlimaan Kattilahallille, kuka tietää :)

Blog Awardseilla inspiroituneena päätin myös päivittää oman blogini vihdoin tälle vuosikymmenelle. Olen jo pitkään haaveillut uudesta ulkoasusta sekä osoitteen muuttamisesta. Ensin ajattelin muuttaa osoitteen vain Bloggerissa, mutta sitten päädyinkin omaan domainiin ja jatkossa (kunhan saan tarvittavat koodit alkuviikosta) blogini siis löytyy osoitteesta www.haaveitajahauiskaantoja.fi. Uusi nimi kuvaa blogiani paljon paremmin ja se on myös helpompi kertoa ihmisille, vai mitä olette mieltä? Blogi on saanut myös uuden ulkoasun, jonka hankin Etsystä. Vielä sen kanssa on hieman viilaamista, sillä esimerkiksi alalaidan Instagram-jana ei toimi toivomallani tavalla, mutta neuvoja asiaan on tulossa, joten ehkä sekin siitä! Lisäksi banneriinkin saattaa tulla hieman muutoksia, kun kelit paranevat ja ulkona alkaa näyttää siltä, että siellä voi valokuvata :D

Kuva: Henri Ilanen

Mitä tykkäätte Blog Awardsien asusta sekä uudesta ulkoasusta ja nimestä? Entä olitteko itse Blog Awardseilla ja mitä tykkäsitte tarjonnasta? :)

Lepoviikko - mikä se on ja miksi se täytyy pitää?

Lepoviikko on yhtä tärkeä osa treenaamista kuin itse treenaaminenkin. Ilman lepoviikkoa lihakset ovat jatkuvassa kuormituksessa eivätkä ne palaudu kunnolla. Lihasten palautuminen taas on tärkeää kehityksen kannalta; mikäli lihakset eivät pääse koskaan palautumaan kunnolla, ne ylikuormittuvat ja kehitys loppuu. Ei keho vain yksinkertaisesti jaksa treenata joka viikko neljää viittä kertaa rankasti, jos se ei välillä saa huilata.

Ennen Bikini Challenge -valmennuksiin osallistumista en ollut koskaan pitänyt lepoviikkoja salitreeneistä. Tai olinhan pitänyt taukoja salilla käymisestä, mutta en ollut pitänyt niitä lepoviikkoina vaan merkkinä omasta laiskuudestani jäädä mieluummin sohvalle kuin lähteä puntille. Vasta valmennusten myötä olen oppinut, että neljän tai viiden viikon välein on tärkeää pitää lepoviikko, jolloin ei treenaa laisinkaan. Kevytttä kävelyä ei ole lepoviikolla kiellettyä tehdä, mutta itse olen jättänyt senkin pois, jotta kroppani lepää mahdollisimman tehokkaasti. Toisaalta joskus kävely luonnossa hyvässä seurassa piristää mieltä ja samalla vähentää stressiä, joten se toimii palauttavana liikuntana. Tätä suosin etenkin silloin kun ulkona on kaunis sää ja haluan vain nauttia ulkoilmasta.

Arkeni on melko kiireistä, mutta ehdin silti hyvin treenata 4-5 kertaa viikossa. Toki viikoilla, joilla on jo valmiiksi paljon tehtävää, treenejä täytyy suunnitella ja aikatauluttaa enemmän - joskus määrä on pakko jättää vain kolmeen kertaan, jotta ei tule liikaa kuormitusta. Viikossa tulee kuitenkin olla 1-2 lepopäivää ja mikäli keho sitä vaatii, lepopäiviä voi pitää enemmänkin. Extralepopäiviä olenkin pitänyt esimerkiksi viikoilla, joilla minulla on ollut yli 12 tunnin koulu+työ -päiviä, sillä jos on 12 tuntia koulun ja töiden parissa, se ei mene kyllä levosta vaan täydestä työstä. Olen aiemmin myös ajatellut, että mikäli sairastun ja olen pois treenien parista viikon, olen levännyt viikon. Vaan ei käy kipeänä olokaan lepoviikosta, sillä silloin keholla menee kaikki energia parantumiseen eikä se silloin saa levättyä.

Lepoviikon pitäminen saattaa olla vaikeaa etenkin silloin, kun treeni-into on suurimmillaan. Tekisi mieli mennä salille ja tuntuu haasteelliselta vain olla tekemättä mitään liikunnallista. Omalla kohdallani kerran lepoviikon aikana on käynyt niin, että jalka vipatti jo kyykkäämään, mutta lepoviikko hillitsi menohaluja. Muilla kerroilla lepoviikko on tullut todellakin tarpeeseen ja olen oppinut nauttimaan siitä, että saa hyvällä omalla tunnolla palautella kehoa ja keskittyä myös muihin harrastuksiin. Ja pitäähän se ajatella myös kehityksen kannalta; jos aina vain treenaa, ei kehity ja treenaamisesta tulee ikään kuin turhaa.

Jos lihakset eivät pääse koskaan palautumaan treenistä, ne lopulta ylirasittuvat ja seurauksena voi olla pahimmillaan ikäviä urheiluvammoja tai jopa ylikuntoa. Jos esimerkiksi lihakset revähtävät pahasti tai esimerkiksi polveen tulee ylirasitusta, siitä paraneminen kestää huomattavasti kauemmin kuin yhden viikon lepoviikko. Itselläni on polven kanssa ollut välillä hankaluuksia, sillä se on aikanaan mennyt sijoiltaan ja mikäli se rasiintuu liikaa eikä pääse palautumaan, se kipeytyy ja sitten kipuilusta kärsii jo ihan tavallisissa arkiaskareissakin. Tästä syystä pidän tärkeänä palautumista, sillä liikunnan on tarkoitus lisätä ja ylläpitää toimintakykyä, ei heikentää sitä.

Vaikka itse treenaamiseen kuluu viikossa noin 4-5 tuntia, menee kuitenkin salille siirtymiseen, salikassin pakkaamiseen ja valmistautumiseen jo ne toiset 4-5 tuntia viikossa. Yhteensä saan siis kulutettua treeneihin jopa 8-10 tuntia viikossa, joten lepoviikolla tuo aika jää käytettäväksi sitten muille asioille. Itse olen lepoviikolla käynyt esimerkiksi valokuvailemassa, nähnyt enemmän kavereita, katsellut suosikkisarjoja ja panostanut venyttelyyn, jota harrastan ihan liian harvoin. Treenaaminen on minulle tärkeä ja mieluinen harrastus enkä koe, että minun olisi pakko käyttää siihen 10 tuntia viikossa, vaan koen saavani viettää tuon ajan harrastukseni parissa hyvällä omalla tunnolla. Kuitenkin välillä on mukava keskittyä muihinkin harrastuksiin ja lepoviikoilla muille harrastuksille jääkin mukavasti aikaa.

Uskokaa tai älkää, lepoviikolla tottuu kyllä siihen huilailemiseen ja salille palaaminen viikon tauon jälkeen saattaa olla hieman tahmeaa. Yleensä ensimmäiselle treenille huilijakson jälkeen lähden innokkain mielin ja treeni kulkee ihan hyvin, mutta on niitäkin kertoja, kun puolessa välissä treeniä tuntuu, että olen vain heilutellut päämäärättömästi painoja ja treeni on mennyt vähän reisille. Tästä syystä valitsen lepoviikon jälkeen aina sellaisen treenin, jonka tekniikat hallitsen hyvin, joka on mieluisa treeni ja josta saan tehoja helposti irti - näin minimoin treenin takkuamisen.

Pidättekö te lepoviikkoja ja koetteko niistä olevan hyötyä? Oliko tässä postauksessa jotain uutta, mitä voisit hyödyntää omissa treeneissäsi?